Vi­deo­neu­vot­te­lua ha­lu­taan lisätä oi­keu­den­käyn­neis­sä

Helsinki Todistajien kuulemista videoneuvottelun avulla halutaan lisätä tuomioistuimissa.

Helsinki Todistajien kuulemista videoneuvottelun avulla halutaan lisätä tuomioistuimissa. Oikeusministeriön asettama työryhmä ehdottaa, että videoneuvottelutekniikan käyttöä alettaisiin testata muutamissa käräjäoikeuksissa. Lisäksi esitetään, että videokuulemista kokeillaan rajat ylittävissä oikeudenkäynneissä, jolloin todistajan ei tarvitse matkustaa maasta toiseen.

Pilottihankkeeseen osallistuisivat Suomesta ainakin Espoon, Helsingin ja Vantaan käräjäoikeudet sekä Vantaan vankila, jossa toisinaan pidetään oikeudenkäyntejä turvallisuussyistä. Mukaan otettaisiin myös pohjoissuomalainen käräjäoikeus, esimerkiksi Kemi-Tornio tai Rovaniemi.

Ulkomaista videoneuvottelua kokeiltaisiin ensi vaiheessa Viron kanssa. Videoyhteys toimisi suomalaisten tuomioistuinten ja Tallinnassa sijaitsevan alioikeuden välillä.

Videokuuleminen oikeudenkäynnissä on ollut lain mukaan mahdollista vuodesta 2003 lähtien. Käytännössä sitä on käytetty vain vähän. Videoyhteyttä voitaisiin kuitenkin hyödyntää nykyistä enemmän tuomioistuinten ja vankiloiden välillä, jolloin vankia ei tarvitsisi kuljettaa oikeudenkäyntipaikalle.

Työryhmän kaavailema testaus on tarkoitus aloittaa ensi vuoden alussa. Suomen osalta kokeilun kustannuksiksi on arvioitu noin 100 000 euroa.

Ilmoita asiavirheestä