Niin paljon on meillä turhaa ja hienoa

Kesälomalla huomaa, että hyvinkin pärjää ilman laajakaistayhteyttä.

_
_

Kesälomalla huomaa, että hyvinkin pärjää ilman laajakaistayhteyttä. Linnunlaulu ja paahtava aurinko kepittävät kevyesti tietokoneen töllöttämisen.

Tietysti olisi mökilläkin kiva katsoa internetistä, milloin lähin kirjasto oikein on auki. Mutta aivan yhtä hyvin voi käydä itse piipahtamassa kirjaston oven takana ja katsoa sieltä aukioloajat.

Ja sitä paitsi, aina silloin tällöin kylään tulee joku tunnetun matkapuhelinvalmistajan tai operaattorin palkkalistoilla oleva tuttava, joka auliisti hakee tietoja internetistä kännykällään.

Ainakaan minä en ole vielä sattunut näkemään, että joku muu kuin semmoinen, jolle työnantaja maksaa lystin, käyttäisi nettiä kännykällä muuta kuin kokeilumielessä.

Se ettei niitä netinkäyttäjiä näy, johtuu osaltaan tuttavapiiristä. Aikuiset perheelliset ihmiset eivät vapaa-ajallaan ole yhtä kiinnostuneita kännykän hypistelystä viihteen toivossa kuin nuoriso. Ammatikseen kännykän kanssa värkkäävät ovat asia erikseen.

Kännyköitä on onneksi tarjolla moneen lähtöön, ei ole pakko ostaa hienointa mallia. Karvalakkimalli on todella riittävän karu.

Kaiken näköisille systeemeille löytyy varmasti jostakin käyttäjä. Näiden systeemien tekijöille muu maailma lienee kuitenkin helpompi markkina-alue kuin Suomi. Täällä väkeä on moneen asiaan aika vähän.

Nykypäivänä opitaan monessa asiassa kovin hyvälle. Uusissa autoissakin alkaa vakiovarusteena olla esimerkiksi ilmastointi, (ja se on kyllä perheellisen mielestä aivan oivallinen keksintö).

Nykyään moni uusi auto pitää liian usein buutata, että sen saa toimimaan. Ennen vanhaan puikoissa oli sentään kuljettaja itse eikä tietokone.

Markkinoilla alkaa olla tilaa myös edullisille autoille. Ehkä taas kohta myydään autoista riisuttuja malleja, joissa ei ole edes pölykapseleita.

Ilmoita asiavirheestä