Arvio: Ra­pu­vuo­des­ta tulossa nor­maa­li

Tulossa on normaali rapuvuosi, arvioi Äyriäistukku Oy:n toimitusjohtaja Kim Liemola. Ravustuskausi alkoi eilen puolilta päivin. Sen jälkeen Äyriäistukku on saanut jo useita tuhansia rapuja.

Tulossa on normaali rapuvuosi, arvioi Äyriäistukku Oy:n toimitusjohtaja Kim Liemola. Ravustuskausi alkoi eilen puolilta päivin. Sen jälkeen Äyriäistukku on saanut jo useita tuhansia rapuja.

Äyriäistukulle ja toiselle yritykselle rapuja keräävät autot saivat yön aikana 3000-4000 jokirapua Keski- ja Itä-Suomesta. Liemola kuvaa saalista hyväksi.

Ravut olivat laadultaan moitteettomia. Esimerkiksi kuoret olivat pehmeitä. Myös kooltaan ravut olivat varsin suuria.

Liemola arvioi, että ravun tukkuhinta pysyttelee samoissa summissa kuin viime vuonna. Ylipäänsä tämä ja viime vuosi vaikuttavat samankaltaisilta rapuvuosilta.

- Vasta ensi viikko kuitenkin näyttää, millainen rapuvuosi tästä tulee. Kovat rankkasateet voisivat vielä vaikuttaa tilanteeseen, Liemola sanoo.

Viljeltyä täplärapua kerättiin Äyriäistukkuun eilen muutama tuhat.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä