Kokoomus tukee hallituksen globalisaatiotyöryhmän ehdotuksia, sanoo puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz. Samalla hän kysyy, onko hallitus itse valmis toteuttamaan ehdotuksia, joita Olli Rehnin johtama globalisaatiotyöryhmä teki.
- Tuemme kaikilta osin Rehnin työryhmän ehdotuksia. Annamme hallitukselle tukemme niiden toteuttamiseksi, kunhan hallitus itse uskaltaisi niihin tarttua, Zyskowicz kannustaa.
Rehnin johtama työryhmä esitti väliraportissaan mm. työn verotuksen alentamista kaikilla tulotasoilla ja ylimmän rajaveroasteen alentamista 50 prosenttiin. Lisäksi raportissa esitettiin lisäsatsauksia koulutukseen, tutkimukseen ja kehitykseen, ulkomaalaisten osaajien työhöntulon helpottamista ja tukea yritysten verkottumiselle ja kansainvälistymiselle.
Zyskowicz arvelee hallituksen tavoitteen 100 000 uudesta työpaikasta vaalikauden aikana haihtuvan savuna ilmaan, ellei hallitus ryhdy uusiin toimiin työllisyyden edistämiseksi.
- Nyt niitä tarjoaa hallituksen oma asiantuntijatyöryhmä, Vaihtoehtona tarpeellisille uudistuksille on hallituksen nykyisen meiningin jatkuminen ja ajan myötä hyvinvointiyhteiskunnan näivettyminen, Zyskowicz varoittelee.
Rehnin työryhmän raportti sai vähemmän innostuneen vastaanoton ulkoministeri Erkki Tuomiojalta (sd.), joka arveli, että sillä saatetaan ajaa rajuja leikkauksia julkisiin menoihin.