Sähköt toi­mi­vat jälleen koko Kai­nuus­sa

Kajaani Sähköt toimivat jälleen koko Kainuun alueella.

Kajaani Sähköt toimivat jälleen koko Kainuun alueella. Maakunnassa riehui tiistaina raju ukkosmyrsky, joka katkaisi sähkönjakelun noin 2 000 taloudelta.

Graninge Kainuu -sähköyhtiön valvomoteknikko Reijo Kostet kertoo, että valtaosa vioista saatiin korjattua tiistaina puoleen yöhön mennessä. Viimeisetkin sähköttä olleet taloudet saivat virtaa keskiviikkoaamuna kuuden aikaan. Pahiten myrskystä kärsivät Puolanka, Hyrynsalmi sekä Oulujärven alue Keski-Kainuussa.

Kostetin mukaan sähköyhtiö korjaa vaurioituneita muuntajia vielä keskiviikon aikana. Puolen päivän aikaan Paltamon Neuvosenniemessä tehtävät korjaustyöt katkaisevat sähköt noin tunniksi alueen usealta kymmeneltä mökkiläiseltä. Tämän jälkeen sähkönjakelun pitäisi toimia normaalisti.

Ilmoita asiavirheestä