Huono keli on vaikeutti osaa aamuliikenteestä Helsingin sisääntuloteillä.
Peltikolareita oli ollut varsinkin Hämeenlinnanväylällä, jossa kahdeksaan mennessä oli tapahtunut jo yli kymmenen kolaria. Liikenne on ollut osalla kaistoista paikoin seisahduksissa ja ruuhkautunutta.
Muilla sisääntuloteillä liikenne sujui ilman onnettomuuksia. Hämeenlinnanväylänkään onnettomuuksista mikään ei ollut Vantaan poliisin mukaan vakava. Tiehallinto varoitti aamulla autoilijoita liukkaudesta Helsingin sisääntuloteillä.
Illan ja yön huonossa ajokelissä sattui myös useita onnettomuuksia. Iäkäs aviopari kuoli rekan ja henkilöauton kolarissa Kristiinankaupungissa Pohjanmaalla. Onnettomuus sattui tiellä numero 8 Pakankylän kohdalla illalla noin kello 21.20. Liikenne oli onnettomuuspaikalla poikki tunteja.