Valtioneuvosto on nimennyt Olli Rehnin Suomen komissaariehdokkaaksi. Päätös oli yksimielinen. Rehn siirtyy EU:n komissioon Erkki Liikasen tilalle, joka aloittaa ensi maanantaina Suomen Pankin uutena pääjohtajana.
Rehnin nimitys koskee aluksi vain Romano Prodin komission jäljellä olevaa kautta. Hänet on määrä nimittää myös uuteen komissioon, joka aloittaa työnsä marraskuussa.
Vuoronvaihto Liikasen ja Rehnin välillä merkitsee, että komissaarinpaikka vaihtuu SDP:ltä keskustalle ensimmäisen kerran Suomen EU-jäsenyyden aikana. Maakunta säilyy tosin samana, kun mikkeliläinen Liikanen vaihtuu mikkeliläiseen Rehniin.
Rehnille Bryssel on tuttu kaupunki. Hän aloitti työnsä EU-kuvioissa Suomen liityttyä EU:hun vuonna 1995. Rehn oli silloin Suomen kuudentoista ensimmäisen EU-parlamentaarikon joukossa. Nämä edustajat valittiin eduskunnasta suoraan, ei vaaleilla.
Rehn ei kuitenkaan päässyt enää läpi, kun Suomessa järjestettiin ensimmäiset eurovaalit lokakuussa 1996.