Pakistanin presidentin, kenraali Pervez Musharrafin virallista Suomen-vierailua voi hyvällä syyllä kutsua epätavalliseksi ja hämmentäväksi. Vieras on silti tervetullut.
Mitään perinteistä vierailuvaihtoa maiden välillä ei ole ollut, presidentit Halonen ja Musharraf eivät ole henkilökohtaisia tuttuja, eikä Suomi ole vielä pitkään aikaan EU:n puheenjohtajamaa. Yhden käytännön syyn Musharrafin vierailuun voi tietysti antaa: hän saapui Suomen suoraan Ruotsista. Vierailu hieman pienempään naapurimaahan oli helppo liittää samaan yhteyteen.
Kun Musharraf kuitenkin viipyy Suomessa kolme päivää, hän on aidosti kiinnostunut taloudellisten ja poliittisten yhteyksien luomisesta. Noin 160-miljoonaista, lähes puhdasta muslimivaltiota johtava Musharraf kertoi itse tulleensa Suomeen kauppasuhteita tiivistämään. Pakistan on kiinnostunut etenkin suomalaisesta televiestintätaidosta. Hieman pyöreämmin hän kertoi, että myös Suomen puolustusteollinen osaaminen kiinnostaa.
Musharraf otti Pakistanin johtoonsa viitisen vuotta sitten verettömässä vallankaappauksessa. Etenkin ulkomailla hän haluaa painaa sivummalle asemansa maan asevoimien päällikkönä. On kuitenkin todennäköistä, että vierailun olennainen syy on nimenomaan suomalainen puolustusteknologia. Pakistan käy parhaillaan kamppailua rajojensa sisällä al-Qaidaa ja sitä tukevia ryhmiä vastaan. Kashmirin hallinta on puolestaan ollut jo yli puolen vuosisadan ajan Pakistanin ja Intian kiistanaihe, joka on välillä puhjennut verisiksi yhteenotoiksi. Viimeksi maat olivat sodan partaalla pari vuotta sitten.
Keskiviikkona Musharraf houkutteli suomalaisyrityksiä investoimaan kotimaahansa. Hänestä Pakistan on vakaa, turvallinen maa. Vieraan ilmeisenä tavoitteena on saada maansa talous samanlaiseen vauhtiin kuin mihin Intia on yltänyt. Myös Pakistanilla on tarjota edullista työvoimaa, josta koulutetuin osa hallitsee englannin kielen.
Maan turvallisuutta vakuuttaessaan Musharraf joutuu kuitenkin tekemään töitä. Liittoutuminen Yhdysvaltain kanssa raivostutti maan muslimifundamentalistit. Viime vuoden lopussa Musharraf itse oli kahden murhayrityksen kohteena. Uskonnolliset ja poliittiset kiistat ovat johtaneet pommiräjähdyksiin etenkin Karachin miljoonakaupungissa, joka nimenomaan on Pakistanin taloudellinen keskus.
Musharrafin vierailua on paheksuttu. On aiheesta huomautettu, että demokratia ei Pakistanissa toimi kunnolla eivätkä perusihmisoikeudet ole turvattuja. Amnesty Internationalin tuoreimman raportin mukaan mielivaltaiset pidätykset ja kidutukset ovat Pakistanissa jatkuvasti käytössä, samoin naisten ja uskonnollisten vähemmistön asema on tukala. Maa käyttää suuren osan budjetistaan varusteluun samaan aikaan kun sen aikuisväestöstä alle puolet osaa lukea. Täydestä sananvapaudestakaan ei voi puhua.
Musharraf vierailee Suomessa Pakistanista tulleen aloitteen pohjalta. Olisiko vierailutarjous pitänyt hienovaraisesti torjua? Se ei olisi ollut viisasta. Nyt Suomen poliittinen johto sai arvokasta ensikäden tietoa terrorismin vastaisesta taistelusta ja maailman tulenarimpiin kuuluvan alueen tilanteesta. Suomalaiset yritykset taas saivat luotua yhteyksiä mahdollisesti nousevaan talousmahtiin.
Presidentti Tarja Halonen hoiti vierailun tyylikkäästi. Hän nosti esiin kysymyksen Pakistanin demokratiasta ja ihmisoikeuksista sekä korosti koulutuksen merkitystä yhteiskunnan peruspilarina. Vaikka näkemyksessä tuskin oli Musharrafille mitään uutta, oli se syytä tuoda julki.