Taivalkoski Taideteollisen korkeakoulun opiskelija Arja Lehtomäen ehdotus Kalle Päätalon muistomerkiksi toteutetaan. Teos on kaksiosainen ja käsittää avoimen kirjan sekä siitä irronneet sivut. Muistomerkki valmistuu ensi kesäksi ja julkistetaan Päätaloviikolla 2005.
Lehtomäki kertoo ehdotuksen idean perustuvan kolmeen pääteemaan: Päätalon elämäntyöhön kirjailijana, kirjojen sisältöön ja teokselle valitun toritilan muotoon.
Kirjan muodon hän sai toria ympäröivien rakennusten muodostamista linjoista, jotka muistuttavat avointa kirjaa. Arja Lehtomäki on myös kaupunkisuunnittelija, joten tila-analyysin tekeminen oli kaiken lähtökohta. Kiilamaisen torin kärkipiste on postinpuoleisessa päässä, johon pääteos sijoitetaan. Se näkyy siitä hyvin joka suuntaan.
Irronneet lehdet sijoittuvat purettavan rakennuksen paikalle ja ympäristöön, johon Lehtomäki toivoo istutettavaksi puita. Lehdet symbolisoivat Päätalon kirjojen suurta levikkiä. Ennen näitä aikoja hän ei ollut lukenut yhtään Päätalon kirjaa, mutta ilman kirjoihin perehtymistä hän ei kuitenkaan katsonut voivansa teosta toteuttaa.
Hän luki kirjan Selkosen kansaa, selaili Taivalkoski-teosta ja löysi sieltä monia Päätalon kirjojen ihmisiä, joista hän suunnitteli hahmoja irronneille sivuille.
Arvokkaasti arkielämän keskellä
Toimikunta oli pohdiskellut muistomerkin sijoittamista toiseen päähän toria, mutta kuultuaan perustelut, päätettiin pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa. Toimikunnan puheenjohtaja maaherra Eino Siuruainen piti hyvänä ajatuksena sitä, että muistomerkki on kahdessa paikassa ja arkielämän keskellä, kuitenkin siten, että arvokkuus säilyy.
Valaistus on Lehtomäen mukaan merkittävä osa teosta pimeään aikaan. Hän ideoi valaistusta kirjan sivujen väliin, samoin irtolehdille. Hän uskoo hyvän ratkaisun löytymiseen, ja teoksen merkitys tulee esille myös talvisin pimeään aikaan.
Teos valmistetaan corten teräksestä joka on väriltään oranssia, ruostetta muistuttavaa. Materiaali ei muutu oleellisesti teoksen vanhetessa. Kooltaan kirja ja lehdet ovat kolmisen metriä korkeita ja parin metrin levyisiä.
Kirjan jalusta valmistetaan kivestä. Muistomerkin läheisyyteen suunnitellaan kivestä penkkejä, joiden materiaali voisi olla paikallista kiveä. Toimikunta toivoo muistomerkkiin Kalle Päätalon kasvoreliefiä.