Kri­tiik­ki ei kaa­ta­nut Vo­da­fo­nen pää­joh­ta­jaa

Brittiläisen matkapuhelinoperaattori Vodafonen hallitus asettui tiistaina tukemaan yhtiön pääjohtajaa Arun Sarinia, vaikka osakkeenomistajille tehdyn kyselyssä annetuista äänistä lähes 10 prosenttia oli pääjohtajaa vastaan.

-- Ehdottomasti ei tule kysymykseenkään, että Arun Sarin siirtyisi syrjään tästä yhtiöstä, Vodafonen väistyvä hallituksen puheenjohtaja Ian MacLaurin sanoi yhtiökokouksessa.

Sarin sai yhtiön mukaan äänestyksessä tukea 33,3 miljardin osakkeen verran. Sarinin jatkokautta vastustivat 3,7 miljardin osakkeen omistajat. Suuri osa äänistä annettiin valtakirjan kautta.

Osa sijoittajista on arvostellut Sarinin johtamistyyliä. Hänen on haluttu muun muassa kertovan selvemmin, kuinka Vodafone aikoo toimia uusien teknologioiden kanssa ja kasvun hidastuessa Euroopan markkinoilla. Närää on herättänyt myös yhtiön johdon uusi palkitsemisjärjestelmä, jossa bonukset saa aiempaa helpommin.

Ilmoita asiavirheestä