Helsinki Mikäli suomalaisista NHL:n jääkiekkoammattilaisista pidettäisiin top ten -listaa, niin Atlanta Trashersin maalivahti Kari Lehtonen sijoittuisi takuuvarmasti rankingin kärkipäähän. Toisin kuin useat NHL-miehet, 22-vuotias Lehtonen on viettänyt lähes koko kesän Yhdysvalloissa seuran valmennusryhmän valvovan silmän alla.
- Paljon ollaan treenattu enkä voi sanoa, että kulunut kesä missään nimessä mitenkään superhauska olisi ollut. Tulin viime viikon lopulla ensimmäisen kerran Suomeen ja jo tänään jenkeistä soitettiin, että takaisin viikon päästä, vanhempiensa luona Helsingissä pistäytynyt Lehtonen kertoo.
Syy Atlantan seurajohdon jämäkkyyteen Lehtosen suhteen juontaa juurensa viime kauden lopulle. Entinen Jokerien maalivahti loukkasi nilkkansa runkosarjan päätöskierroksilla, eikä vamma ole parantunut odotetusti. Toinen merkittävä syy on se, että Lehtonen on vielä tällä hetkellä vailla NHL-sopimusta ja Atlanta omistaa suomalaisen oikeudet.
- Minulle kerrottiin kauden päätyttyä, että olisi parempi jos viettäisin kesän Yhdysvalloissa ja parantelisin nilkkavammaa. Ei siihen oikein voinut sanoa mitään, kun sopimusta ei ole vielä tehty. Täytyy pitää heidät tyytyväisenä, huippumaalivahti naureskelee.
Lehtonen kertoo, että uuden sopimuksen syntyminen on vain päivien kysymys. Niin varma suomalaisveskari on sopimuksen syntymisestä, että osti vastikään omakotitalon Atlantasta.
- En usko, että Atlanta on valmis tekemään pitkää sopimusta. Sellainen kutina kuitenkin on, että vuoden sopimus tehdään lähipäivinä.
Loukkaantumiset kiusanneet
NHL-seura Atlanta Trashers varasi Kari Lehtosen vuonna 2003 ensimmäisellä kierroksella numerolla kaksi. Koskaan aikaisemmin ei ole suomalaispelaajaa tai eurooppalaista maalivahtia varattu yhtä aikaisella varausnumerolla. Seuraavat kaksi kautta Lehtonen keräsi pelituntumaa AHL:n Chicago Wolvesin riveissä, kunnes viime kaudella hänen oli määrä lyödä itsensä kunnolla läpi NHL:ssä. Odotukset olivat kovat.
- Kaikki oli kuin huumassa. Koutsi meuhkasi pukukopissa ennen peliä, että ei ole mitään hätää, kun on vuoden tulokas maalilla. Ekan erän jälkeen muuttui ääni kellossa, ja minut haukuttiin erätauolla maan rakoon, kauden avausottelun ensimmäisen erän viime hetkillä pahasti nivusensa loukannut Lehtonen kertoo.
Tästä alkoi Lehtosen pitkä loukkaantumiskierre, joka myös pilasi miehen reissun Torinon olympialaisiin. Trashers-valmentajan raivoaminen tuntuu oudolta, sillä tuskin silloin 21-vuotias suomalaisvahti meni ehdoin tahdoin loukkaantumaan.
- Ehkä se on vain sikäläinen tyyli. Kasvatetaan nuoria pelaajia. Ei se NHL:ssä pelaaminen ollutkaan niin hohdokasta kuin olin kuvitellut.
Lehtonen myöntää, että viime kausi oli hänen uransa vaikein. Nivusongelmista kuntoutuminen vaati kivuliaat hoitojaksot, jolloin maalivahdin raajoja väänneltiin ja käänneltiin. Takaisin kentälle päästyään suomalainen oli joukkueensa kaikki kaikessa. Lehtonen pelasi runkosarjassa 34 peliä torjuntaprosentilla 91,1, kunnes vasen nilkka nyrjähti ja kausi oli sillä selvä.
"Tampaa tulee vielä potuttamaan Norrenan myyminen"
Alkavalla kaudella NHL:ssä pelaa jälleen entistä enemmän suomalaismaalivahteja. Lehtonen uskoo, että kymmenestä NHL:ssä pelaavasta suomalaisesta mielenkiintoisin nimi on Ruotsista Tampa Bay Lightningin kautta Columbus Blue Jacketsiin siirtynyt Fredrik Norrena.
- He treidasivat "Norren" näkemättä häntä kertaakaan tositoimissa. Samassa kaupassa lähti myös Fredrik Modin. Tampaa tulee vielä potuttamaan Norrenan myyminen, sillä uskon hänen lyövän itsensä kunnolla läpi Columbuksessa.
Kari Lehtonen ja Atlanta Trashers aloittaa NHL-kautensa 5. lokakuuta Tampa Bay -ottelulla. Lehtosen mukaan hänen nilkkavammansa ei ole niin vakava, etteikö häntä nähtäisi toistoimissa reilun kahden kuukauden kuluttua.
- Lonkkavamma on historiaa ja nilkkakin varmasti paranee avaukseen mennessä. Toivottavasti kesälomani on vuoden päästä entistä lyhyempi, Lehtonen toteaa toivoen joukkueensa yltävän pudotuspeleihin.
Kari Lehtonen ehti pistäytyä Suomessa reilun viikon pikavisiitillä. Kesäloman tahdin on määrännyt nilkkavamman kuntouttaminen Yhdysvalloissa.