Marraskuun neljäntenä päivänä koettiin Raahessa konkreettisesti, miten yksi päivä kaiken muuttaa voi. Kaupunginkamreeri Raija Eskelinen sai tuolloin Helsingissä tiedon Raahelle tulevan yhteisöverotuoton merkittävästä kasvusta.
"Budjetin teko muuttui yhtäkkiä helpoksi", naurahtaa kamreeri.
Marraskuun neljäntenä päivänä kaupungin vuoden 2006 budjettiraakileen vuosikate oli vielä 2,5 miljoonaa euroa miinuksella. Nyt, runsaat neljä viikkoa myöhemmin, ensi vuoden talousarvio on viittä vaille valmis ja vuosikate 2,6 miljoonaa euroa plussalla.
Kaupunginjohtaja Jaakko Nahkurin mukaan yhteisöverotuoton 3,6-kertainen kasvu tarjoaa Raahelle aivan uudenlaiset mahdollisuudet tasapainottaa syvällä uinutta kaupungin taloutta ja remontoida rakenteet kuntoon. Rautaruukin tuloskunnon tietäen yhteisöveropotin uskotaan pysyvän samalla korkealla tasolla myös vuosina 2007 ja 2008.
"Tämä uusi tilanne antaa meille aikaa järjestää palvelurakenteet kuntoon myös yhdessä naapurikuntien kanssa", sanoo Nahkuri.
Tekemistä riittää jatkossakin
Vaikka Raahen ensi vuoden talousarvio osoittaa tilikauden tulokseksi lähes 7,9 miljoonaa euroa ja vuosikatteeksi 2,6 miljoonaa euroa, ei vuosikate vielä riitä tavoitteena olevaan poistojen kattamiseen.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harry Sanaksenaho (kesk.) toteaa tämän tarkoittavan sitä, että parantamisen varaa on edelleen olemassa.
"Hallituksessa on vilahdellut jopa ajatus siitä, että laskettaisiin veroäyriä 0,25 prosentilla. Totesimme kuitenkin, että lasketaan vasta kahden vuoden kuluttua, kun on ensin laitettu rakenteet kuntoon", hän kertoo.
Sanaksenahon mukaan Raahella on nyt edessään auvoisampi tulevaisuus. Hänen toiveissaan on kuitenkin saada poliittiseen päätöksentekoon vielä lisää jämäkkyyttä, eikä nykyistä laajempi konsensuskaan olisi pahitteeksi.
Hän uskoo kaupunkilaisten kiittelevän ensi vuoden talousarviota ainakin siitä, että veroprosentti ei nouse ja palvelut pysyvät samalla tasolla kuin tänäkin vuonna.
Lisäksi infrastruktuurin puolella kehitys muun muassa katuverkoston kehittämisen osalta jatkuu ja kaupunkiin kaavoitetaan tarjolle uusia asuinpaikkoja ja liiketontteja. "Kaiken kaikkiaan positiivinen vire on nyt päällä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö asioita voitaisi järkiperäistää jatkossakin", hallituksen puheenjohtaja toteaa.
Tavoiteorganisaatio tekee tuloaan
Ensi vuoden talousarvio ei sisällä rakenteellisten muutosten taloudellisia vaikutuksia, koska muutoksilla ei ole vielä valtuuston hyväksyntää. Tekeillä oleva tavoiteorganisaatio on tarkoitus ottaa käyttöön kolmessa vaiheessa niin, että ensimmäiset muutokset toteutettaisiin maaliskuun alusta lukien.
Raija Eskelisen mukaan tavoiteorganisaatio tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikille kaupungin palveluyksiköille määritellään henkilöstön minimivahvuus, joka vaaditaan palvelujen tuottamiseen.
"Kyse ei ole siitä, että henkilöstö vedetään minimiin, vaan se tarkoittaa palvelutuotannon turvaavaa henkilöstömäärä", Harry Sanaksenaho täsmentää.