Helsinki Jalkapalloliigan HJK:n A-maajoukkuepelaaja Alexei Eremenko juniorin siirrosta Italian mestaruussarjan Lecceen on päästy sopimukseen. Seurat ovat allekirjoittaneet siirtosopimuksen ja Eremenko, 21, matkaa ensi viikolla Italiaan allekirjoittamaan henkilökohtaisen viisivuotisen sopimuksensa.
- Olen aina halunnut pelata Italiassa. Vaikka siirto on selvä haluan vielä auttaa täysillä HJK:ta eteenpäin mestarien liigan karsinnoissa, Eremenko kertoo.
Seurojen välisen sopimuksen mukaan Eremenko pelaa HJK:n riveissä vielä mestarien liigan karsinnan ensimmäisen kierroksen ottelut Linfieldia vastaan. Jäähyväisottelunsa HJK:n paidassa keskikenttämies pelaa 24. heinäkuuta, jolloin liigakamppailussa Helsingissä vastaan asettuu KooTeePee.
FC Jokereissa kaudella 2001 liigauransa aloittanut Eremenko on pelannut kaikkiaan 75 liigaottelua ja viimeistellyt niissä 12 maalia. A-maajoukkueessa hän esiintyi ensimmäisen kerran viime syksynä Kanadaa vastaan.
Eremenkon itsensä tavoin myös HJK on siirtoon tyytyväinen. Vaihtoehtoja oli muitakin - muun muassa pitkään kuvassa ollut Moskovan Spartak - mutta Lecce vei lopulta pidemmän korren.
- On kunnioitettavaa, ettei raha ollut tärkeintä tässä siirrossa, vaikka muitakin vaihtoehtoja kuin Lecce oli olemassa, sanoo HJK:n hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Lyytikäinen.
Lecce sijoittui viime kaudella Italian mestaruussarjassa kymmenennelle sijalle.