Presidentti Martti Ahtisaari on valittu Vuoden eurooppalaiseksi diplomaatiksi European Voice -lehden lukijoiden äänestyksessä.
Ahtisaaren valinnan perusteluina oli hänen välittämänsä Acehin rauhansopimus, kertoo Ahtisaaren CMI-toimisto. Sopimus lopetti vihollisuudet lähes kolme vuosikymmentä jatkuneessa konfliktissa ja toi EU:n tarkkailijat ensimmäisen kerran Kaakkois-Aasiaan.
Palkinto luovutettiin Ahtisaarelle eilen Brysselissä. Hän korosti palkinnonjakotilaisuudessa kansalaisjärjestöjen merkitystä konfliktinratkaisussa yhteistyössä EU:n kanssa, CMI kertoi.
European Voice on Brysselissä viikoittain ilmestyvä EU-asioihin keskittyvä lehti, jota julkaisee Economist Group. Se julkaisee myös muun muassa Economist -lehteä.
YK:n turvallisuusneuvosto nimitti Ahtisaaren kolmisen viikkoa sitten YK:n pääsihteerin erityislähettilääksi neuvottelemaan Kosovon tulevasta asemasta. Hän aloitti välitystehtävänsä viime viikon alussa.