Noin joka neljäs pyö­räi­lee kypärä päässä

Keskimäärin joka neljäs pyöräilijä käyttää ajaessaan kypärää, ilmenee Liikenneturvan kesäkuun alussa tekemästä tutkimuksesta. Keskimääräinen luku ei kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä alueelliset erot ovat todella suuria. Uudellamaalla ja Pirkanmaalla joka kolmas ajaa kypärä päässä, kun Pohjanmaalla sitä käyttää vain noin joka kymmenes.

Myönteistä on, että yli 64-vuotiaat ovat ryhtyneet käyttämään kypärää selvästi aiempaa useammin. Erityisesti eläkeikäiselle isku päähän voi olla kohtalokas, joten kypärästä on heille suurempi hyöty kuin useille nuoremmille.

Alle kouluikäiset käyttävät lähes säännönmukaisesti kypärää. Vain yksi kymmenestä alle kouluikäisestä ajaa sitä ilman. Aikuisten huono vaikutus näkyy siinä, että kypärän käyttö vähenee vuosi vuodelta lapsen varttuessa. Kun vanhemmat ajavat itse päätään suojaamatta, ei heidän koulua käyvä lapsensakaan pidä kypärää niin tarpeellisena.

Liikenneturva tutkii vuosittain kypärän käyttöä maakuntien päätaajamissa. Tälläkin kertaa tarkkailtiin noin 28 000 pyöräilijää.

Ilmoita asiavirheestä