Juopuneena ratista pidätetty Mel Gibson antoi hänet pysäyttäneiden poliisien kuulla kunniansa, ilmenee julkisuuteen vuotaneesta poliisiraportista. Vuodon yhteydessä on ilmennyt, että poliisilaitoksen johto olisi yrittänyt pitää raportin poissa julkisuudesta.
50-vuotias elokuvatähti ajoi aikaisin perjantaiaamuna Malibussa tutkaan 140 kilometriä tunnissa 70:n alueella. Puhallutuksessa Gibsonin veren alkoholipitoisuudeksi mitattiin 1,2 promillea.
Pidätyksen aikana Gibson oli kirosanoin ryyditettynä uhkaillut poliiseja, kommentoinut seksistisesti naispoliisin ulkonäköä sekä esittänyt juutalaisvastaisia mielipiteitä. Hän oli muun muassa sanonut kaikkien sotien olevan juutalaisten syytä ja sen jälkeen kysynyt pidätyksen tehneeltä poliisilta, onko tämä juutalainen. Gibson vapautettiin takuita vastaan muutaman tunnin kuluttua.
Gibsonin rattijuopumus ja varsinkin juutalaiskommentit ovat aiheuttaneet kiivasta keskustelua Hollywoodissa. Muutamien studioiden mielestä Gibson on peruuttamattomasti vahingoittanut uraansa. Gibson on ympäripyöreästi pyytänyt anteeksi tapausta, puuttumatta tarkemmin puheisiinsa.