Asuntokauppa käy Oulussa edelleen tasaisesti, vaikka asuntojen neliöhintojen lievä lasku voisi tarkoittaa kysynnän viilentymistä. Vanhojen kerrostaloasuntojen keskimääräiset velattomat neliöhinnat laskivat kaupungissa huhti-kesäkuussa 0,6 prosenttia ensimmäisestä vuosineljänneksestä.
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan koko maassa neliöhinnat nousivat toisella vuosineljänneksellä 1,8 prosenttia ja pääkaupunkiseudulla 1,9 prosenttia tammi-maaliskuusta.
Oulun OP-Kiinteistökeskuksen toimitusjohtaja Timo Jormakka kuittaa hintatilastojen lievän heilahtelun toteamalla, että käytännössä Oulussa ei muutosta ole juuri tapahtunut.
"Tällä hetkellä kysyntää on hyvin kaikenkokoisilla ja kaikenlaisilla asunnoilla. Välittäjän kannalta tilanne on ihanteellinen siinä mielessä, että ei ole hinnanlaskua eikä rajua hinnannousua. Kauppaa käydään vakailla markkinoilla, mutta ylikuumenemista ei ole", Jormakka sanoo.
Kallein neliö
yli 4 000 euroa
Oulun arvostetuimmilla alueilla kerrostaloasuntojen neliöhinta vaihtelee 3 000 euron molemmin puolin, kertoo myyntipäällikkö Hilkka Kivelä Oulun Habitasta.
Eniten kerrostaloneliö maksaa ydinkeskustan vanhoissa arvotaloissa tai keskustan tuntumassa uudehkoissa kerrostaloasunnoissa. Meritullin alue, ja siellä erityisesti Kiikeli, on kaupungin kallein.
"Kalleimmat neliöhinnat ovat 3 500 tai jopa 4 000 euroa Meritulli-Kiikeli-alueella", kertoo myyntipäällikkö Hannu Hietala Oulun Huoneistokeskuksesta.
Asunto on sitä kalliimpi, mitä ylemmässä kerroksessa se sijaitsee, ja myös merinäköala on arvossaan. Meritullin alueen hintoja lähelle tulevat myös Pikisaari, Koskenniska, Kasarmi ja Myllytulli.
Etu-Lyötyn uusista ja rakenteilla olevista kerrostaloasunnoista on pyydetty kovia hintoja. Keskustan tuntumassa, kuten Etu- tai Taka-Lyötyssä, sijaitsevista 2000-luvun kerrostalohuoneistoista saa pulittaa 2 000-2 500 euroa neliöltä. Tarjolla on yksittäisiä asuntoja, joissa neliöhinta nousee yli 3 000 euron.
Keskustan kupeessa olevilla alueilla, kuten asuntomessualue Toppilansaaressa, on arvokkaita kohteita, joissa neliöhintaa nostaa asuntojen uutuus.
Hinnakkaimmat rivitaloneliöt ovat Kastellin ja Ranta-Kastellin alueella, jossa metri kertaa metri maksaa 2 000-2 200 euroa. Alueen omakotitaloissa neliöhinta menee helposti yli 2 500 euron.
Omakotitaloihin suhtaudutaan asuntomarkkinoilla yksilöinä, joiden hintaan sijainti ei vaikuta yhtä paljon kuin talokohtaiset ratkaisut. Joki- tai merimaisema nostaa myös omakotitalojen hintoja. Arvokkaita omakotitaloja sijaitsee esimerkiksi Erkkolansillan kupeessa ja ylempänä Oulujokivarressa.
Hyvät uudet asunnot
kaikkein kysytyimpiä
"Hyvät asunnot menevät kaupaksi hyvällä hinnalla ja suhteellisen nopeasti. Huonot eivät mene oikein millään", Hannu Hietala kiteyttää Oulun asuntokaupan tämänhetkisen tilanteen.
Hän sanoo asuntomarkkinoiden kehittyneet siten, että pääosa ostajista hakee uutta tai uudehkoa asuntoa.
"Kun uusia asuntoja valmistuu, niissä ei kauheasti ole myymättömiä. Ostajat ottavat pitempiä lainoja ja ostavat kerralla isomman asunnon."