Länsirajan alkoholiralli on Suomen joidenkin vuosien takaisen alkoholiveron alennuksen jälkeen vakiintunut selkeästi suomalaisten Alkojen eduksi. Ruotsin viinanmyyntimonopolin, Systembolagetin tänään voimaan astunut pieni alennus hinnastoon ei hetkauta asiakasvirtoja.
Lisää tehoja toimintaansa saanut Systembolaget alensi hintojaan keskimäärin 1,6 prosentilla nipistämällä omista marginaaleistaan. Eilen 9,90 kruunua maksaneen olutpurkin saa nyt 10 äyriä halvemmalla.
"Alennus on niin pieni, ettei sillä ole juuri vaikutusta", Tornion Alkon myymäläpäällikön sijainen Johanna Haapakoski arvioi. Haaparannan systeemissä ollaan samoilla linjoilla, eikä Alkon Pohjois-Suomen aluepäällikkö Arto Nybergikään usko näin pienten hintaheilahdusten vaikuttavan suuntaan tai toiseen.
"Alkollakin hinnat toisinaan nousevat ja laskevat. Muutaman prosentin heilahduksilla ei ole merkitystä, koska veroero on vielä niin valtava", Nyberg sanoo.
Vuoden 2004 maaliskuun alusta Suomi rytkäytti alkoholiveroa reilusti alaspäin; väkevien viinojen hinnat putosivat kerralla vajaalla kolmanneksella. Ruotsissakin verotuksen alentamisesta on keskusteltu pitkään, mutta päätöksiä ei ole tehty. Korkea verotus syö monopolien tuloja ja melkoinen siivu viinan kulutuksesta on tilastoimatonta.
Suomen veroale sai aikaan asiakasvyöryn Ruotsista. "Aikaisemminkin väkevissä oli eroja, mutta hintaero tuli alennuksen myötä vielä ratkaisevammaksi", Nyberg kertoo. Tornion Alko on tuplannut myyntinsä, ja asiakkaista on 60--70 prosenttia on ruotsalaisia. Joinakin kuukausina Tornio on noussut maan myyntiykköseksi. Lomakuukausi heinäkuu on perinteisesti sesonkiaikaa.
"Heinäkuu on huomattavasti kiireisempi kuin muut kuukaudet. Se johtuu kesälomista", Haapakoski selvittää. Pohjois-Suomessa Alkon tuottavimmat myymälät löytyvät Tornionjokilaaksosta.
Ruotsalaiset asiakkaat hakevat Suomen puolen Alkoista erityisesti väkeviä viinoja, joissa hintaero oman maan systeemiin ovat suuret. Suomalaiset taas vierailevat länsinaapurissa hakemassa oluita, siidereitä ja joitakin viinejä.
Pohjoismaissa hintapolitiikka vaihtelee, mutta Suomelle, Ruotsille, Norjalle ja Islannille on yhteistä hoitaa myynti erityisjärjestelyin, valtion monopolikauppojen kautta. Tanskassa alkoholituotteetkin ovat päivittäistavarakaupoissa.
Tornion ja Haaparannan uuden ydinkeskustan kohoaminen tuo myös kilpailevat viinakaupat fyysisesti lähemmäksi toisiaan. Tornion Alko nimittäin muuttaa rajalle Suomen puolen uuteen kauppakeskukseen, jahka se saadaan rakennettua. Nyberg arvelee muuton tapahtuvan 2008.
Uudessa paikassa neliöt saadaan toimivimmiksi ja myymälätila kasvaa. Rajalle olisi Nybergin mukaan menty, vaikka Suomen ja Ruotsin verotaso olisi sama, eikä Tornion Alkossa olisi nykyisiä ruuhkia. Alkon politiikkana on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut muuttaa omista tiloista vuokratiloihin, ja näin on Torniossakin tapahtumassa. Nykyinen myymälä tarvitsisi myös perusteellisen remontin.