Sa­no­maW­SOY ostaa op­pi­kir­ja­yh­tiön Hol­lan­nis­ta

Mediayhtiö SanomaWSOY vahvistaa oppikirjabisnestään ulkomaisella hankinnalla. Yhtiö kertoi tänään ostavansa hollantilaisen oppimateriaalikustantajan Malmberg Investmentsin pääomasijoittaja 3i:ltä. Velaton ja kassaton kauppahinta on noin 222 miljoonaa euroa.

Malmbergin toimintojen yhdistämisellä WSOY:sta tulee Euroopan kuudenneksi suurin oppimateriaalin kustantaja. Siitä on tarkoitus kehittää alansa ykkönen Euroopassa.

Kauppaan tarvitaan viranomaisten hyväksyntä. Se viedään myös Malmbergin henkilöstöneuvoston hyväksyttäväksi.

- Oppimateriaalikustantaminen elää suurta murrosvaihetta yhdentyvässä Euroopassa, ja alalla on hyviä kasvumahdollisuuksia, SanomaWSOY:n toimitusjohtaja Hannu Syrjänen selvitti yhtiön pörssitiedotteessa.

Syrjäsen mukaan sähköisen oppimisen sisällönkehittäjänä YDP on yksi maailman suurimmista. Kotimaassa WSOY:llä on pitkä historia oppimateriaalin kustantamisessa.

SanomaWSOY on Pohjoismaiden johtava mediayhtiö. Myös Euroopassa sillä on jo paljon erityisesti aikakauslehtitoimintaa.

Ilmoita asiavirheestä