Serbian pää­mi­nis­te­rin mur­has­ta epäilty kiinni

Kreikan poliisi on pidättänyt Serbian pääministerin Zoran Djindjicin murhasta epäillyn miehen, kertovat viranomaiset. Länsimielinen Djindjic murhattiin viime vuoden keväänä.

Kreikan poliisi on pidättänyt Serbian pääministerin Zoran Djindjicin murhasta epäillyn miehen, kertovat viranomaiset. Länsimielinen Djindjic murhattiin viime vuoden keväänä.

Poliisi pidätti epäillyn Dejan Milenkovicin Thessalonikissa myöhään toissa iltana. Miehellä oli mukanaan matkalaukku, jossa oli suuri summa rahaa. Hän ei ollut aseistautunut, eikä häneltä löydetty henkilöllisyystodistusta.

Kreikan poliisi on ollut Milenkovicin perässä jo puolitoista kuukautta, kun miehen vaimo saapui maahan kesäkuun alussa. Nyt poliisi odottaa miehen luovutuspyyntöä Belgradista.

Serbian sisäministeriö on vahvistanut tiedon pidätyksestä. Ministeriö on ollut miehen jäljittämisessä mukana, ja ottaa Milenkovicin haltuunsa piakkoin.

Djindjicin murhasta on syytettynä kaikkiaan 13 ihmistä. Oikeudenkäynti alkoi joulukuussa, vaikka vain viisi syytetyistä saatiin saliin.

Ilmoita asiavirheestä