Pre­si­dent­ti: Irakin jou­koil­le vastuu koko maasta tänä vuonna

Irakin joukot ottavat vastuun koko maan turvallisuudesta tämän vuoden loppuun mennessä, kertoo presidentti Jalal Talabani uutistoimisto AFP:n mukaan.

Irakin joukot ottavat vastuun koko maan turvallisuudesta tämän vuoden loppuun mennessä, kertoo presidentti Jalal Talabani uutistoimisto AFP:n mukaan.

Talabani sanoi lehdistötilaisuudessa Bagdadissa, että vastuu kaikista Irakin maakunnista siirtyy Irakin turvallisuusjoukoille asteittain vuoden loppuun mennessä. Hän sanoi myös toivovansa, että terroriteot maassa saadaan loppumaan.

Yhdysvaltain ja Irakin joukot ovat aiemmin kertoneet suunnitelmista siirtää yksittäisiä maakuntia irakilaisjoukkojen vastuulle, ja suhteellisen rauhallisessa Muthannan maakunnassa näin on jo tapahtunut.

Kaikkein optimistisimmatkin arviot koko maan turvallisuusvastuun siirtämisestä ovat silti ulottuneet vähintään vuoteen 2007.

Ilmoita asiavirheestä