Aitoa kan­sa­lais­kes­kus­te­lua kai­va­taan lisää

Kansalaiskeskustelua EU-asioista tulisi käydä nykyistä enemmän. Tähän usein kuultuun toiveeseen yhtyvät ainakin Jean Monnet -professori Jyrki Käkönen Tampereen yliopistosta ja EU:n tulevaisuuskonventissa istunut kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.)

- Poliitikkojenkin pitäisi tulla esiin kunnolla ja päättää myös itse, että mitä EU oikeastaan on. Koska suomalaisessa keskustelussa usein tuodaan esille semmoisia asioita, että ei olla menossa liittovaltioon, ei tule sotilaallista ulottuvuutta ja kuitenkin nämä ovat koko ajan olemassa siellä, Käkönen arvioi.

Käkösen mielestä keskusteluun tulisi osallistua ainakin puolueiden, tiedotusvälineiden sekä alan tutkijoiden ja asiantuntijoiden. Hän velvoittaisi politiikan tekijät seuraamaan kansalaisten tuntoja esimerkiksi internetin EU-keskustelupalstoilta, eikä vain lukemaan lehtien yleisöosastokirjoituksia.

Myös Kimmo Kiljunen korostaa laajemman kansalaiskeskustelun tarvetta.

- Ei ainoastaan pidä puhua lipuista, symboleista ja muista, vaan tajuta se, minkä takia unioni on tehty, Kiljunen sanoo.

Ilmoita asiavirheestä