Helsinki Valtion teknillinen tutkimuskeskus (VTT) kertoo kehittäneensä yhdessä suomalaisen ja ruotsalaisen metsäteollisuuden kanssa aiempaa tehokkaampia palosuojausmenetelmiä eri puutuotteille. Puun paloturvallisuutta voidaan parantaa huomattavasti mm. erilaisilla kemiallisilla ja fysikaalisilla menetelmillä ilman, että puun ulkonäkö tai käytettävyys kärsii.
- Palosuojattu puu soveltuu julkisten tilojen, kuten koulujen, teattereiden ja kauppakeskusten sisä- ja ulkopintoihin. Kaikkiin sellaisiin riskialttiisiin paikkoihin, joissa on ihmisiä tai merkittäviä omaisuusarvoja, kertoo VTT:n erikoistutkija Esko Mikkola.
Esimerkiksi poistumisteiden pintamateriaalina voidaan käyttää lähes palamatonta puuta, jolloin tuotteen ulkonäkö ei eroa tavanomaisista puutuotteista.
Palosuojattu puu ei tuota palaessaan lämpöä niin paljoa, että se edistäisi palon leviämistä. Myös sen syttyminen on heikkoa. Tuote voi kuitenkin menettää hyvätkin palo-ominaisuutensa, mikäli se pinnoitetaan väärin esimerkiksi vääränlaisella lakalla tai maalilla.
Palosuojattua vaneria
Yksi hankkeen keskeisiä tuloksia oli VTT:n ja UPM:n yhteistyössä kehittämä uudentyyppinen vaneri, jossa puupinnan alle asennetaan ohut kerros alumiinifoliota. Menetelmän ansiosta tuotteen palo-ominaisuudet paranivat huomattavasti, mutta vanerin työstettävyys ja ulkonäkö säilyivät ennallaan.
Tuote soveltuu myös erittäin vaativiin kohteisiin, kuten ulkoseiniin ja kosteisiin tiloihin, sillä alumiinifolio toimii myös höyrysulkuna ja estää kosteuden pääsyn tuotteen läpi.