Hallitus on sopinut kiistellystä maatalouspaketista. Valtioneuvosto hyväksyi maa- ja metsätalousministeriön esityksen Suomen maaseudun kehittämisohjelmaksi torstaina.
Vuosia 2007--2013 koskevassa ratkaisussa on kyse EU:n tukileikkausten vuoksi maaseuturahoihin syntyneen vajeen paikkaamisesta. Maa- ja metsätalousministeriöstä kerrottiin, että ratkaisulla korvataan EU-tukien leikkaus viljelijöille täysimääräisesti. Ympäristötukien ja luonnonhaittakorvauksen merkitys korostuu.
Korvaussumman jääminen ensi vuonna 50 miljoonaan euroon johtuu maatalousministeriön mukaan siitä, että ympäristötuessa ja luonnonhaittakorvauksessa on noin 30 miljoonan euron edestä edellisvuodelta siirtyviä eriä, joita käytetään kompensointiin. Tukileikkausten todellinen korvaustarve on ministeriöstä kerrotun mukaan myös ollut julkisuudessa puhutun pyöreän sadan miljoonan euron sijasta tosiasiassa 85 miljoonan euron luokkaa.
Maa- ja metsätalousministeriö ja valtiovarainministeriö joutuivat neuvottelemaan asiasta useaan otteeseen. Esitys jäi viikko sitten pöydälle hallituksen raha-asiainvaliokunnassa valtiovarainministeriön vaatimien lisäselvitysten vuoksi.