Kitkajärven ranta-asukkaat haluavat vauhdittaa Kuusamon jätevesiratkaisua keräämällä nimiä puhtaan Kitkajärven puolesta.
Huolena ovat Rukan jätevedenpuhdistamon päästöt, jotka ovat lisääntyneet paitsi Rukan kasvun, myös tiukentuneiden jätevesimääräysten takia. Puhdistamolle rahdataan kiinteistöjen jätevesiä jo ympäri Pohjois-Kuusamoa.
Kuusamon jätevesien kokonaisratkaisuun liittyen Rukan puhdistamon jätevedet on päätetty johtaa jatkossa uuteen puhdistamoon, jonka purkusuunnasta ei ole kuitenkaan päästy sopuun. Nimienkeruun yhtenä tarkoituksena on vaikuttaa päättäjiin niin, ettei asiassa turhaan vikuteltaisi.
Kampanjaan päätettiin ryhtyä Rukan puhdistamon ensisijaisella vaikutusalueella Mustosenvaaran suunnalla. Kun omaa kyläorganisaatiota alueella ei toimi, päätös siitä tehtiin Mustosen seudun vesiosuuskunnan kokouksessa.
Kesäjokikin huolena
Väinö Tahkola kertoo nimienkeruuta jatkettavan elokuulle saakka, jolloin Kitkan tilasta huolestuneiden lista on tarkoitus jättää Kuusamon energia- ja vesiosuuskunnalle ja Kuusamon ympäristöviranomaisille.
Vaatimuksena on myös Rukan puhdistamon purkukanavana olevan Kesäjoen kunnostus. Kitkan taimen on lakannut nousemasta jokeen jo vuosia sitten, ja kunnostuksella siitä haluttaisiin jälleen kutukelpoinen virta arvokaloille.