Päähallituspuolueiden välejä kalvanut maatalouskiista ratkesi lopulta torstaina, kun valtioneuvosto hyväksyi maa- ja metsätalousministeriön esityksen Suomen maaseudun kehittämisohjelmaksi.
Vuosia 2007-2013 koskevassa ratkaisussa on kyse EU:n tukileikkausten vuoksi maaseuturahoihin syntyneen vajeen paikkaamisesta. Maa- ja metsätalousministeriöstä kerrottiin, että ratkaisulla korvataan EU-tukien leikkaus viljelijöille täysimääräisesti. Ympäristötukien ja luonnonhaittakorvauksen merkitys korostuu.
Korvaussumman jääminen ensi vuonna 50 miljoonaan euroon johtuu maatalousministeriön mukaan siitä, että ympäristötuessa ja luonnonhaittakorvauksessa on noin 30 miljoonan euron edestä edellisvuodelta siirtyviä eriä, joita käytetään kompensointiin. Tukileikkausten todellinen korvaustarve on ministeriöstä kerrotun mukaan myös ollut julkisuudessa puhutun pyöreän sadan miljoonan euron sijasta tosiasiassa 85 miljoonan euron luokkaa.
Maa- ja metsätalousministeriö ja valtiovarainministeriö joutuivat neuvottelemaan maatalouspaketista useaan otteeseen. Esitys jäi viikko sitten pöydälle jo hallituksen raha-asiainvaliokunnassa valtiovarainministeriön vaatimien lisäselvitysten vuoksi. Päätöstä viimeisteltiin vielä torstain vastaisena yönä käydyissä neuvotteluissa.
Valtiovarainministeriö kirjautti päätökseen ponnen, jonka mukaan ohjelman tavoitteena on nykyisentasoinen viljelijöiden osallistuminen ympäristötukijärjestelmään eli 93 prosenttia viljelijöistä ja 98 prosenttia peltoalasta. Mikäli osallistuminen ympäristötukijärjestelmään on tätä alempi, se vaikuttaa määrärahoja alentavasti viljelijöiden tuloja alentamatta.
Toisen päätökseen kirjatun ponnen mukaan ohjelmaa tarkastellaan vuonna 2008. Jos tällöin löytyy säästökohteita, jotka eivät vaikuta viljelijöiden tuloihin, säästöt pannaan täytäntöön.
Ohjelman julkisen rahoituksen alustava kokonaismäärä on vajaat 6,63 miljardia euroa. Lisäksi yksityisen rahoituksen määräksi arvioidaan 547 miljoonaa euroa, jolloin ohjelman kokonaiskustannukset ovat reilut 7,17 miljardia euroa.
Suomen käytettäväksi osoitettavien maaseuturahaston varojen sekä niin sanottujen modulaatiovarojen eli suorista tuista leikattujen varojen arvioidaan olevan noin 2,08 miljardia euroa. Summa esitetään jaettavan Manner-Suomen ja Ahvenanmaan kesken siten, että Manner-Suomen osuus on reilut 2,06 miljardia euroa. Kansallinen rahoitusosuus voi sisältää valtion ja kuntien rahoitusta.
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 tavoitteita ovat elinvoimaisen ja toimivan maaseudun säilyminen, ympäristön tilan parantaminen ja uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön varmistaminen. Ohjelma jakautuu neljään toimintalinjaan, joihin sisältyy uutuuksina muun muassa eläinten hyvinvointi ja mikroyritysten tukeminen.
Hallitus hyväksyi samalla EU:n vaatiman koko Suomea koskevan maaseudun kehittämisstrategian. Maa- ja metsätaloutta pyritään harjoittamaan taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä ja eettisesti hyväksyttävällä tavalla.