Noin joka kymmenes suomalaismökki saa nykyään ainakin osan tarvitsemastaan energiasta taivaalta.
Aurinkopaneeli on varteenotettava vaihtoehto varsinkin niille, joiden vapaa-ajan asumus sijaitsee kaukana sähköverkosta tai vaikeapääsyisessä saaressa, johon linjan vetäminen tulee tyyriiksi.
- Kun sähköverkkoon liittyminen maksaa yleensä vähintään 5 000 euroa, kymmenesosahinnalla tästä saa jo aurinkopaneelijärjestelmän, josta saadaan valoa muutamaan lamppuun, kännykän lataamiseen ja ehkä vielä pieneen radioonkin, Aurinkoteknillisen yhdistyksen toiminnanjohtaja Christer Nyman vertaa.
Sadan watin aurinkopaneelitehosta riittää virtaa valaistuksen lisäksi myös matkatelevisiolle. Kun tähän pistetään vielä puolet lisää, pysyy jääkaappikin viileänä. Tällaisen järjestelmän hinnaksi tulee Nymanin mukaan noin 2 000-3 000 euroa.
Tavallisesti paneeli sijoitetaan katolle, seinälle tai mökkimaastoon sellaiseen paikkaan, johon aurinko pääsee porottamaan mahdollisimman esteettä koko päivän.