Saksan kan­ni­baa­lis­ta tehdään elokuva

Saksalainen Armin Meiwes nousi kyseenalaiseen kuuluisuuteen syömällä uhrinsa.Nyt Meiwesin tarinasta tehdään elokuva.

Saksalainen Armin Meiwes nousi kyseenalaiseen kuuluisuuteen syömällä uhrinsa. Nyt Meiwesin tarinasta tehdään elokuva.

Elokuvalle on, tosin melkoisen poliittisen kärhämän säestyksellä, ehditty jo myöntää 20 000 euroa julkista rahoitusta. Filmin ohjaa Rosa von Praunheim, joka nimestään huolimatta on mies. Näillä näkymin elokuva valmistuu joulukuussa.

Armin Meiwes sai tammikuussa kahdeksan ja puolen vuoden vankeusrangaistuksen oikeudenkäynnissä, jonka aikana julki tulleet kannibaalitapauksen yksityiskohdat järkyttivät saksalaisia.

Meiwes tunnusti tappaneensa tietokone-ekspertin, johon hän oli tutustunut internetin kautta. Murhasyytettä Meiwes ei kuitenkaan saanut, sillä uhri oli selvästi ilmaissut halunsa tulla syödyksi.

Meiwes oli muun muassa leikannut uhrinsa peniksen irti uhrin omasta pyynnöstä. Sen jälkeen molemmat olivat yrittäneet syödä sitä raakana, kunnes penis pantiin paistinpannuun kypsymään.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä