Sau­na­lah­ti myi mo­bii­li­viih­teen iTouc­hil­le

Saunalahti myi tänään kansainvälisen mobiiliviihdeliiketoimintansa Lontoon pörssissä noteeratulle mobiilipalveluihin erikoistuneelle iTouchille. Kaupalla iTouchille myydään koko Jippii Mobile Entertainment, kertoi toimitusjohtaja Matti Vikkula.

Kauppahinta on yhteensä enintään 30 miljoonaa euroa. Se muodostuu kiinteästä 12 miljoonan euron suorituksesta ja vuoden aikana kertyvään käyttökatteeseen sidotusta lisäkauppahinnasta, joka voi olla enintään 18 miljoonaa euroa.

Saunalahdesta tulee kaupan myötä iTouchin osakkeenomistaja, sillä osa hinnasta maksetaan osakkeilla. Kiinteästä kauppahinnasta osakkeiden osuus voi nousta korkeintaan 7 miljoonaan euroon.

- Mikäli Saunalahti saisi enimmäiskauppahinnan osakkeina, nousisi sen omistus ITouchissa noin 15 prosenttiin, kertoi Vikkula. Saunalahdelle tuloutuu järjestelystä arviolta 7-8 miljoonaa euroa.

Kauppa astuu voimaan viimeistään syyskuussa. Luovutettavan liiketoiminnan liikevaihto oli viime vuonna 18,2 miljonaa euroa ja liiketulos 2,1 miljoonaa euroa. Jippiillä on 54 työntekijää. He kaikki siirtyvät uuden omistajan palvelukseen.

Ilmoita asiavirheestä