Helteinen ja lähes tuuleton sää ei pelottanut pois Farmari-kävijöitä perjantainakaan. Väkimäärä lisääntyi hieman torstaisesta aloituspäivästä, ja nyt kahtena päivänä näyttelyssä on vieraillut jo noin 46 000 ihmistä.
Järjestäjät odottavat paikalle sataatuhatta kävijää neljässä päivässä. Näyttelypäällikkö Jouko Uolan mukaan ensimmäisen päivän lukuun on laskettu mukaan myös kaikki näytteilleasettajat. Myöhemmin heitä ei enää lasketa.
Uuvuttavasta kelistä huolimatta ensiavun palveluksia tarvitsi perjantaina vain kymmenkunta näyttelyvierasta. Myös liikenne sujui odotuksista huolimatta joustavasti.
Tarjolla olevaa raviradan kaukoparkkia kehui esimerkiksi kälviäläinen Sillanpään perhe. Parkista on ilmainen kuljetus näyttelypaikalle. Markku Sillanpään mukaan kyseessä oli "helppo ja hyvä systeemi", jota oli mukava käyttää vaimon ja tyttären perheen kanssa, kun mukana oli neljä alaikäistä lasta. Jouko Uola kehotti kaukoparkin käyttöön etenkin lauantaina, jolloin on odotettavissa näyttelyn vilkkain päivä.