Finnet Oy:n yhteistoimintaneuvotteluissa on päädytty noin 160 työntekijän vähennystarpeeseen, yhtiö kertoi tänään.
Vähennykset hoidetaan Finnetin mukaan erityisesti ulkoistamalla toimintoja ja jättämällä määräaikaisia työsuhteita uudistamatta, mutta 39 työntekijää joudutaan myös irtisanomaan.
Irtisanottavat henkilöt työskentelevät pääasiallisesti pääkaupunkiseudulla.
Maakunnallisten puhelinyhtiöiden omistama konserni ilmoitti yt-neuvotteluiden aloittamisesta toukokuun lopussa. Vähennystarpeeksi esitettiin enimmillään 230:tä henkilötyövuotta yhtiön työllistäessä tuolloin 780 henkilöä.
- Irtisanomisilta ei vältytty, vaikka ne jäivätkin selvästi kesäkuussa esitetystä enimmäismäärästä, Finnetin toimitusjohtaja Matti Makkonen muotoili.
Yt-neuvottelujen taustalla oli varsinkin matkaviestinmarkkinoiden koventunut kilpailu, joka laski puheluiden hintoja. Neuvottelut koskivat DNA Finland Oy:n lisäksi Finnet Verkot Oy:tä ja Finnet Com Oy:tä.
Finnet-konsernin liikevaihto oli viime vuonna 352 miljoonaa euroa. Yhtiön tulos rahoituserien jälkeen oli 29 miljoonaa euroa tappiollinen.