Räsänen perää kan­ta­so­lu­tut­ki­muk­sen etiik­ka­kes­kus­te­lua

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen vaatii hallitusta selvittämään perustelunsa kantasolututkimuksen rahoituskiistassa. Hämeenlinnassa puhunut Räsänen pitää häpeällisenä sitä, että Suomessa ei ole virinnyt eettistä kansalaiskeskustelua alkioiden käyttämisestä kantasolututkimuksessa.

Euroopan unionin jäsenmaat ovat hyväksyneet alkioita hyödyntävän kantasolututkimuksen rahoittamisen yhteisistä varoista.

- EU:n jäsenmaita rauhoiteltiin sillä, että tukea ei esimerkiksi myönnetä hankkeisiin, joissa alkio "tuhoutuu" tutkimuksen vuoksi. Mitä eettistä eroa on sillä, tuhoutuuko ihmisalkio tutkimuksen vuoksi vai tuhotaanko se tutkimuksen jälkeen? Tutkimuskäyttöön valjastettu alkio joka tapauksessa heitetään viemäriin tutkimusten jälkeen.

Kantasolututkimuksen eettinen ongelma tiivistyy kysymykseen ihmiselämän välineellistämisestä. Elävän ihmisalkion käyttö tutkimuksessa merkitsee sitä, että alkiolle jää vain välineellinen hyötyarvo, Räsänen huomauttaa. Hänestä lääketieteellisen tutkimuksen ja hoidon tulee lähteä ihmiselämän kunnioittamisesta kaikissa tilanteissa.

Ilmoita asiavirheestä