Suomen naisjoukkue Paula Haapakoski, Heli Jukkola ja Minna Kauppi hallitsi tänä vuonna suunnistuksen arvokisaviestejä, sillä kevään Euroopan mestaruuden jatkoksi tuli maailmanmestaruus Himmelbjergetin maastossa Tanskan Århusissa.
MM-kulta oli kolmikon jokaiselle jäsenelle ensimmäinen. Suomelle mestaruus oli kuudes, edellinen tuli viisi vuotta sitten Tampereella.
Sveitsi jäi hieman yllättäenkin kolmanneksi ja hävisi Suomelle lähes kaksi minuuttia. Kaksi maailmanmestaruutta ja yhden hopean ottanut Simone Niggli ei ankkurina ollut enää parhaimmillaan. Mitaliehdokkaaksikin mainittu Norja menetti mahdollisuudet jo ensimmäisellä osuudella.
Suomen miesten joukkue Mats Haldin, Jarkko Huovila ja Jani Lakanen sijoittui toiseksi suunnistuksen MM-kisojen miesten viestissä.
Kolmikko hävisi ensimmäisen viestimestaruuden ottaneelle Venäjälle neljä minuuttia eikä olisi täysin virheettömälläkään suunnistuksella mahtanut Venäjälle mitään. Venäjä yksinkertaisesti juoksi Suomelta karkuun. Ruotsi vei pronssin.