Kimi Räik­kö­nen ajoi paa­lu­pai­kal­le

McLarenin Kimi Räikkönen kellotti formula ykkösten Budapestin gp:n aika-ajoissa nopeimman ajan ja starttaa huomiseen kisaan paalupaikalta.

McLarenin suomalaiskuski Kimi Räikkönen kellotti formula ykkösten Unkarin Budapestin gp:n aika-ajojen nopeimman kierrosajan 1,19.886 ja lähtee sunnuntain kisaan paalupaikalta. Räikkönen ajoi paalupaikan myös edellisessä gp:ssä Saksan Hockenheimissa, mutta sijoittui kisassa lopulta kolmanneksi.

Lauantain paalupaikka oli Räikkösen uran 10:s. Suomalainen nousi aika-ajojen nopeimmaksi viimeisen osion loppuhetkillä oltuaan ennen tätä neljänneksi nopein.

"Auto on toiminut todella hyvin koko viikonlopun ja uskon vahvasti, että pystymme ajamaan voittoon sunnuntaina. Tänään ei ollut mitään ongelmia tankkauksen suhteen ja renkaatkin toimivat mallikkaasti", 26-vuotias Räikkönen summasi.

Toiseksi nopein Budapestin Hungaroringin radalla oli Ferrarin Felipe Massa ajalla 1,19.886. MM-tilastoa johtava Renaultin Fernando Alonso starttaa huomiseen kisaan lähtöruudusta 15 ja Ferrarin Michael Schumacher 11:nnelta paikalta.

Williams-kuski Nico Rosberg putosi jatkosta ensimmäisellä kierroksella ja starttaa sunnuntaina lähtöruudusta 18.

Schumacher puhisi kiukusta

Molempien MM-sarjan kärkimiesten aika-ajossa kaasuttamiin aikoihin lisättiin kahden sekunnin aikarangaistus. Fernando Alonso kärsi rangaistuksesta, koska ajoi vaarallisesti perjantain harjoituksissa. Michael Schumacher sen sijaan sai rangaistuksensa ohitettuaan lauantaina säännöistä piittaamatta kaksi autoa punaisten lippujen ollessa ylhäällä.

Seitsenkertainen formula ykkösten maailmanmestari ei lähtenyt syyttämään tapahtuneesta ketään muuta kuin itseään.

"Olen todella vihainen. Kun tilannetta katsoo nauhalta, niin on vaikea selittää tapahtunutta. Laitan tapahtuneen kuitenkin täysin omaan piikkiini", Ferrari-kuski pieksi itseään saksalaisen RTL-televisiokanavan haastattelussa.

Unkarin gp starttaa sunnuntaina kello 15 Suomen aikaa. Räikkönen lähtee hakemaan Hungaroringin radalta kauden ensimmäistä gp-voittoaan ja kaventamaan MM-sarjassa 51 pisteen eroaan Alonsoon. Michael Schumacher hengittää espanjalaisen niskaan yhdentoista pisteen takana.

Räikkösen on viimeksi onnistunut voittaa formula ykkösten gp viime lokakuussa Japanissa. Tällä kertaa siihen on taas mitä parhain mahdollisuus, sillä Hungaroringin radalla ohittamista pidetään harvinaisen vaikeana.

"Onhan tämä paras mahdollinen starttipaikka tällä radalla, missä ohittaminen voi olla hankalaa. Ei tässä tietenkään muuta tavoitetta voi olla kuin sunnuntain kilpailun voittaminen", Räikkönen sanoi itsevarmana.

"Vaikka paljon on puhuttu renkaiden kestävyydestä, uskon että meillä se ongelma ei ole kovin suuri ja muutenkin meidän taktiikka näin ennakkoon tuntuu hyvältä", suomalainen kuittasi puheet rengasongelmista.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä