Ter­ro­ris­min tor­jun­ta­työl­le moit­tei­ta 9/11-ko­mis­siol­ta

Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskujen taustoja tutkinut ryhmä moittii Yhdysvaltain viranomaisia kehnosta työstä terrorismin torjunnassa ja vaatii terrorismintorjunnan uudelleenorganisointia.

Tänään virallisesti julkistetussa raportissa esitetään kansallisen terrorismin vastaisen keskuksen ja kansallisen tiedustelupäällikön viran perustamista. Myös tiedustelutoiminnan keskittämistä suositellaan.

Presidentti George W. Bush vakuutti hallituksensa tekevänsä kaikkensa varjellakseen amerikkalaisia terrorismin vaaroilta.

Komission mukaan Yhdysvaltain hallinnolta puuttui ennen muuta mielikuvitusta, mutta myös taitoja, taktiikkaa ja johtokykyä sen pyrkiessä torjumaan terroriuhkaa. Nimeämättä Bushia tai tämän edeltäjää Bill Clintonia syypäiksi komissio arvioi, etteivät "johtajat ymmärtäneet uhkan vakavuutta".

Ilmoita asiavirheestä