Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Jari Vilénin (kok.) mukaan Suomessa tarvitaan koko aluepolitiikan uudelleenarviointia ja kansallinen toimintaohjelma. Helsingin Sanomien aamulla julkaisemat tiedot osoittavat muuttoinnon kasvaneen 2000-luvulla ennätysmäisen vilkkaaksi.
"Meidän onkin pikaisesti arvioitava koko aluepoliittinen toimintamme uudelleen ja luotava kattava kansallinen aluepoliittinen toimintaohjelma riittävine resursseineen. Toivon, että sitoumus tähän haasteeseen vastaamisesta saataisiin kaikista puolueista jo tämän syksyn aikana ja ohjelman toteutus käynnistyisi välittömästi eduskuntavaalien jälkeen uuden hallituksen toimesta", totesi Rovaniemellä puhunut Jari Vilén.
Vilén suomi puheessaan myös valtiovarainministeri Eero Heinäluoman ehdotusta tuen maksamisesta työn perässä paikkakunnalta toiselle muuttavalle.
"Tässä tilanteessa SDP:n puheenjohtajan, valtiovarainministeri Eero Heinäluoman (sd) ehdotukset tuen maksamisesta työn perässä paikkakunnalta toiselle muuttaville ovat pelkkää näpertelyä, joka ilman muita toimia johtaa todennäköisesti vain muuttoliikkeen kiihtymiseen pohjoisesta etelään ja nopeuttaa näin edelleen väestön keskittymistä", Vilén arvioi.