Hän on ulospäinsuuntautunut, iloinen, positiivinen ja persoonallinen. Hän pitää huolta itsestään ja herkuttelee silloin tällöin irtokarkeilla. Hänellä on oma kulta, joka tukee häntä kaikissa valinnoissa. Kauneus on hänen mielestään aitoutta ja itsevarmuutta.
Valveutunut median kuluttaja tunnistaa lajin oitis, homo missix. Suomennettuna nuori kaunis nainen, joka haluaa missiksi.
Lajin ekolokero on muuttunut päivistä jolloin Armi hymyili Suomen maailman kartalle, mutta se edustajat tuntuvat uhmanneen evoluutiota. Vaikka kauneuskin on siirtynyt digiaikaan, jokaiselta kylältä löytyy yhä tyttö, joka tietää olevansa se kaikkein ihanin.
Haukiputaalla hän on Jaana Taanila.
Tuntomerkit täsmäävät täydellisesti: 17 vuotta, 176 senttiä ja 54 kiloa. Kaunis, hoikka, herkkä ja matkalla mallikurssilta Milanoon.
Taanila on jo ehtinyt koluta eri kauneuskilpailuja ja nyt hän uurtaa uraa parhaillaan käytävässä Suomen neito -kilpailussa.
"Ainakin se ero tällä on Miss Suomi -kilpailuun, että Suomen neito -kilpailuun voi osallistua 17-vuotiaana. Itse tosin osallistuin jo vuosi sitten", Taanila hymyilee ja selittää että, häntä pyydettiin tuolloin osakilpailuun tyhjäksi jääneelle paikalle.
"Ja sitten minä voitin sen."
Matka tyssäsi tuolloin ikäkynnykseen, mutta nyt Taanilan tiellä neitojen neidoksi on enää 11 kanssakilpailijaa.
"Minä vain annan itseni säteillä. Teen lavalla kaiken niin hyvin kuin pystyn, kävelen oikein ja loistan parhaani mukaan", Taanila selvittää valttejaan.
Asia tuntuu olevan hänelle täysin selvä. Samalla tavalla puutarhuri voisi puhua riittävästä kastelusta ja sadon oikea-aikaisesta poimimisesta.
Se on yksinkertaista. Pitää vain osata säteillä.
"Lavalla näkee, kuka tykkää aidosti olla siellä ja kuka vääntää tekohymyä. Minä nautin lavalla olemisesta ja kilpailemisesta, se on mahtavaa."
Mahtavaa-sanan kohdalla ujon oloisesta tytöstä tuntuu vihdoin repeävän muutamia säteitä, jotka antavat vinhasti pontta hänen sanoilleen.
Kauneuskilpailemisen idea, esiintyminen esiintymisen vuoksi, lienee jotain, mitä vain homo missix voi ymmärtää. Tavallisen säteettömän hymähtelijän on välillä hankala nähdä, mikä kuppiloiden lavoilla keinahtelussa kiehtoo.
Taanila myöntää, että välillä kilpailuissa saa kuulla arvosteluja muiltakin kuin tuomareilta.
"Ei niistä huuteluista ja humalaisista pidä välittää. Portsarit pitää huolen, ettei kukaan pääse koskemaan."
Kapakoissa keikkaillessa auttanee myös tieto, että monen huippumallin ura on kulkenut räkälöistä Ritziin.
"Mallitoimisto Fashion Teamin omistaja Marjo Sjöroos on puhunut minulle Milanoon lähdöstä. Turussa otimme juuri venäläisen huippukuvaajan kanssa kuvia tulevaan mallikansiooni", Taanila kertoo enempää hehkuttamatta.
Ainakin tällä hetkellä mallin ura tuntuu olevan se tie, jota hän tahtoo tulevaisuuteen kulkea. Töitäkin kuulema riittää mukavasti ja jos näissä kisoissa ei kruunua tipu, täysi-ikäisyys avaa tien Miss Suomi taistoon
Toistaiseksi tuleva lukion toisluokkalainen jatkaa säteilyään Kellon Kiviniemessä. Mutta jos ensi sunnuntaina avaa television ja silmiin alkaa sattua, ei pidä hätääntyä. Se on vain Jaana Taanila, joka säteilee parhaansa mukaan.