Syy­tet­ty kiistää Vaalan mies­ta­pon

Syyttäjän ja puolustuksen näkemykset menivät täysin ristiin Vaalan Neittävällä viime syyskuussa miehen hengen vaatineesta haulikon laukauksesta ja sen aiheuttajasta.

Syyttäjän ja puolustuksen näkemykset menivät täysin ristiin Vaalan Neittävällä viime syyskuussa miehen hengen vaatineesta haulikon laukauksesta ja sen aiheuttajasta.

Syyttäjän mielestä kyseessä oli tappo, jossa kyläilemässä ollut mies ampui pitkäaikaisen ystävänsä lähilaukauksella kuoliaaksi tämän pihamaalla. Hän vaati tekijälle vähintään 10 vuoden tuomiota taposta. Puolustuksen mielestä itsetuhoisista ajatuksista lähipiirilleen kertoillut mies surmasi itsensä tai kuoli aiheuttamaansa vahingonlaukaukseen. Hän haki itse aseen sisältä näyttääkseen sitä ystävälleen.

Epäilty pidätettiin ja vangittiin 10. syyskuuta. Hän on koko ajan kiistänyt syyllistyneensä ystävänsä surmaan. Kiistatonta on, että ystävykset juopottelivat. Kuolleen miehen veressä oli alkoholia yli kaksi promillea, syytetyllä noin kolme.

Syytetty hälytti heti ambulanssin paikalle ja toisti soiton jonkin ajan kuluttua. Hälytyskeskuksen tallenteissa mies puhui "ampumistapauksesta" ja haulikon putoamisesta aiheutuneesta vahingonlaukauksesta. Muutamaa tuntia myöhemmin hän kertoi poliisille, että ei tiedä kuinka kaikki tapahtui. Puolustuksen mielestä hän oli shokissa ja juovuksissa.

Riitaa heillä ei syytetyn mukaan ollut.

Teknisin todistein on selvitelty, kumman käsissä ja missä asennossa ase oli. Laukauksia oli vain yksi. Oikeutta istuttiin ajoittain suljetuin ovin. Osa asiakirjoista määrättiin salaisiksi 20 vuodeksi. Oikeus antaa asiassa kansliatuomion kahden viikon kuluttua.

Ilmoita asiavirheestä