Puujalkavitsejä viljelevä rikostoimittaja Fletch rynnistää jälleen valkokankaalle. Fletch Won -nimisen elokuvan ohjaa Bill Lawrence, joka tunnetaan suositun sairaalakomedian Tuho-osaston luojana. Lawrence tekee myös käsikirjoituksen Gregory Mcdonaldin samannimisen kirjan pohjalta. Asiasta kertoo E! Online -internetsivusto.
Mcdonald kynäili 1980-luvulla yhdeksän Fletch-romaania, mutta hahmon elokuvaura on tähän saakka ulottunut vain kahteen filmiin. Molempia tähditti Chevy Chase.
Kolmas elokuva sijoittuu ensimmäistä Fletch-leffaa edeltävään aikaan. Se kertoo Batman Begins -tyyppisesti, miten Irwin Fletcheristä tuli murhia ratkaiseva sankaritoimittaja Fletch. Pääosaan Lawrence kaavailee Tuho-osastosta tuttua Zach Braffia.
Lawrence sanoo olevansa todellinen Fletch-fani. Hän osaa jopa elokuvien repliikit ulkoa.