Kotka Suomi on selvinnyt työllisyyskehityksen kansainvälisessä vertailussa SDP:n puoluesihteerin Eero Heinäluoman mukaan hyvin. Ensi viikolla alkavassa budjettivalmistelussa onkin tärkein pohdittava asia se, mitä tämän hyvän kehityksen turvaamiseksi voidaan jatkossa tehdä.
Heinäluoman mielestä hallituksen on mietittävä asioiden tärkeysjärjestys ja työllisyys on niistä kärjessä. Työllisyyspaketissa suorien työllisyysmäärärahojen pitäminen entisellään on minimi. Samalla budjettiriihessä on ratkaistava paketin matalapalkka-alojen tukikysymys. On myös pohdittava muun muassa liikennehankkeiden tärkeysjärjestystä.
Niistä yksi tärkeimmistä on puoluesihteerin arvion mukaan E-18 tien parantaminen ja sen määrärahoja olisikin kiirehdittävä. Tiellä on suuri vaikutus Pietarin-liikenteeseen ja sitä kautta vaikutusta eteläisen Suomen työllisyyteen.
Veropolitiikassa on Heinäluoman mielestä syytä jatkaa maltillista linjaa. Verotuksen kevennykset olisi toteutettava niin, että palvelut ja varsinkin terveyspalvelut voidaan säilyttää. Heinäluoma uskoo, että terveydenhoito tulee olemaan yksi tulevan syksyn keskustelujen kärkiaiheista.
Työssä jaksaminen ongelma
Sen sijaan maailmalla käytävä keskustelu työajan pidentämisestä ei puoluesihteerin arvion mukaan istu maahamme ja keskustelu siitä onkin ollut hajanaista. Työaika käytetään meillä jo nyt tehokkaasti, ja työn tuottavuus on korkea ja kilpailukykymme hyvä.
Meillä ongelmana on hänen mukaansa lähinnä työssä jaksaminen. Vuorotteluvapaiden kehittämistä halutaan, toisaalta työaikaa halutaan osa-aikaisten piirissä pidentää. Taustalla ovat resurssina työttömät.
- Suurten kaavamaisten työaikaratkaisujen, yhden totuuden, aika on meillä ohi, sanoi Heinäluoma lauantaina Kotkassa.
- On alakohtaisten räätälöityjen ratkaisujen, jopa työpaikkakohtaisten, aika.
Työaikaratkaisut kuuluvat Heinäluoman mukaan työmarkkinajärjestöille. Niillä on paras tieto ja osaaminen alalta ilman että poliitikkojen tarvitsee asian tiimoilla hehkutella.
Heinäluoma osallistui Kotkassa SDP:n Meripäivien seminaariin, jossa olivat esillä muun muassa kunnallisvaaleihin liittyvät asiat.