100 metrin juoksun aikana ei ehdi suuria ajatella, jotakin kuitenkin. Heidi Hannulan päässä kävi alkueräjuoksun aikana asioita, joita juoksija ei kehtaa ääneen sanoa.
"No voi...", Hannula aloittaa ja pitää luovan tauon.
"No voi että."
Sanomatta jäänyt ruma sana tärähti ajatuksiin heti startissa. Hannula myöhästyi reagoinnissa ja jäi muiden kyydistä. Tilanteen karuutta korosti viereiseltä radalta liikkeelle ponkaisseen Kim Gevaertin vauhti.
Paikka kauden tilastoykkösen (11,04) vieressä oli tällä kertaa paha. Geavert oli alkuerien nopein ajallaan 11,19.
"Tuohon lähtöön meni koko juoksu. Kun muut menevät heti kättelyssä metrin, pari edellä, rupeaa puristamaan väkisin", Hannula sanoo.
"Pitäisi olla silmillä samanlaiset laput kuin hevosilla."
Eilen ei olisi lapuistakaan tainnut olla apua. Hannulan olisi pitänyt juosta välieriin selvitäkseen ennätysvauhtiaan: paikka 16 parhaan joukkoon aukesi ajalla 11,45. Oululaisen tulokseksi jäi 11,64.
"Arvosana ei ole vitosta enempää. Harmi, kun kunto on ollut nousussa. Nyt olisi ollut hyvät saumat korjailla kauden paras tulos 11,60:n alle."
Hannulan urakka kisoissa jatkuu viikonloppuna. Viesti on ohjelmassa lauantaina ja sunnuntaina.
Suomen viestijoukkueen lopullinen kokoonpano on vielä arvoitus. Hannulan kisakämppäkaveri Ilona Ranta loukkasi maanantaina kantapäätään ja jalkaholviaan kolaroituaan aidan kanssa. Maanantaina Rannan kävely näytti sellaiselta, että viikonloppuna juokseminen voi olla työn ja tuskan takana.
"Aamulla jalka oli jo parempi. Sillä pystyi jo kävelemään", Hannula kertoo.
"No, jollakin porukalla vedetään vaihtoharjoitukset torstaina tai perjantaina."
Naisten sataselta jäävät toiset alkuerät juoksematta, ja tiistain aamupäivän kilpailun perusteella seulottiin 16 parasta jatkoon.