En­si­ker­ta­lai­nen sai ni­mik­ko­mon­tun Tenolle

Kun muistetaan, kuinka Utsjoen lohikuninkuus irtosi tänä kesänä historian pienimmällä saaliilla, seuraava tieto asettuu oikeaan mittasuhteeseensa. Oululainen kampaamoyrittäjä Liisa Virho kalasti Tenolla kymmenen minuuttia ja nappasi 18-kiloisen lohen.


Oulu
Kun muistetaan, kuinka Utsjoen lohikuninkuus irtosi tänä kesänä historian pienimmällä saaliilla, seuraava tieto asettuu oikeaan mittasuhteeseensa. Oululainen kampaamoyrittäjä Liisa Virho kalasti Tenolla kymmenen minuuttia ja nappasi 18-kiloisen lohen.

Sitä ennen hän ei ollut virveliä heittänyt tai Tenoa nähnytkään.

Vielä suurempi järkytys Nuorgamin kalamiehille oli huomata, että ensikertalainen oli nostanut rannalle kirkkaan kojamon eli vasta jokeen nousseen uroslohen.

Niin sanotut puhtaat kalat ovat niin harvinaisia, että paikka Tenon Pintamolla on nyt nimetty Liisan montuksi. Kalaopas Matti Rytinki arveli vastaavia saaliita nousevan kerran viidessä vuodessa.

Maanantaina Liisa Virho oli jo sen verran toipunut viime perjantain hämmästyksestään, että nosti lohen pään kattilaan kotonaan Karjasillalla.

"Pienen ahvenen olen joskus saanut pilkillä", Virho ihasteli ja katsoi Pertti Oskaria silmiin. Kalallehan on tietysti annettu jo nimikin.

"Matti (opas) sanoi, että vedä, vedä, anna löysää, pidä siinä, korjaa airojen asentoa", Virho selosti ja näytti kuinka nopeasti ranteet rullasivat kelaa. Puolituntisen väsytyksen aikana hän oli välillä niin uupunut, että antoi Rytingin pitää vapaa.

Kun kala oli lopulta nostettu rantaan Norjan puolella, sen pituudeksi mitattiin 125 senttiä. Paikalle kerääntyi nopeasti miehiä sekä kalaa että kalastajaa ihmettelemään. Niillä rannoilla eivät nimittäin naiset juuri käy.

"Nuorgamin ukot olivat kuumana, että ei tällaista voi olla." Kokemattoman kalastajan tunteetkin nousivat siinä vaiheessa pintaan. "Se katsoi silmiin", Virho surkutteli vielä kolme päivää myöhemminkin.

Uskomattomalta kuulostaa sekin, että sateisten lomaviikkojen jälkeen Virho löysi miehensä kanssa hyvät ilmat Lapista. Hellettä oli 27 astetta, eikä hyttysiä ollut missään.

Nyt lomasta on vielä muisto, joka täyttää koko pakastimen, vaikka osa lohesta on lahjoitettu.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä