Mansikkasesonki on Suonenjoen seudulla kuumimmillaan tällä viikolla. Sadosta on poimittu 50-55 prosenttia.
Satoennustetta on jouduttu rukkaamaan hieman alaspäin.
- Sadosta odotetaan näillä näkymin keskinkertaista. Se jää alueella alle kahden miljoonan kilon, ehkä 1,7 miljoonaan kiloon, sanoi Suonenjoen seudun marjanviljelijäin toiminnanjohtaja Ilkka Voutilainen tänään.
Viime päivien sateet ovat hidastaneet poimintaa, mutta satoon tai sen laatuun niillä ei ole vaikutusta. Voutilaisen mukaan vaikutuksia voi ilmetä, jos sateet jatkuvat pitempään.
Suonenjoen ja lähiseutujen pelloilla on noin 2 000 ulkomaista ja 1 000 kotimaista poimijaa. Keväällä voimaantullut ulkomaalaislain muutos on tänä kesänä vähentänyt byrokratiaa, sillä poimijat eivät tarvitse työlupaa. Työnantajat vain lähettävät työehdot työvoimatoimistolle tiedoksi.
Eniten muodollisuuksien poistuminen helpottaa uusista EU-maista tulevia. Venäläiset poimijat tarvitsevat edelleen oleskeluluvan. - Työvoiman tarjontaa ei kuitenkaan ole ollut normaalia enempää, Voutilainen sanoi.