Soini omi EU-vas­tai­suu­den

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pitää puolueensa ansiona sitä, että EU-jäsenyyden vastustajien määrä on Suomessa yhtä suuri kuin kannattajien määrä. Iltalehden teettämän tutkimuksen mukaan molempiin ryhmiin kuuluu 43 prosenttia kansalaisia.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pitää puolueensa ansiona sitä, että EU-jäsenyyden vastustajien määrä on Suomessa yhtä suuri kuin kannattajien määrä. Iltalehden teettämän tutkimuksen mukaan molempiin ryhmiin kuuluu 43 prosenttia kansalaisia.

Soini avasi lauantaina perussuomalaisten puolueneuvoston kokouksen Ikaalisissa. Hänen mukaansa perussuomalaiset puolustaa ainoana eduskuntapuolueena itsenäisyyttä, vastustaa sotilasliiton jäsenyyttä ja tarjoaa uskottavan protestikanavan.

Perussuomalaiset löi puheenjohtajansa mielestä itsensä lopullisesti läpi puolueena presidentinvaaleissa keräämällä 103 000 ääntä. Haasteena on Soinin näkemyksen mukaan saada samaa mieltä olevat ihmiset äänestämään myös tulevissa eduskuntavaaleissa.

Soini pitää mahdollisena jopa perussuomalaisten suuryllätystä eli "roknoosivaaleja", koska myönteistä palautetta on tullut yli puoluerajojen. Hän nimesi realistiseksi tavoitteeksi kuusi prosenttia äänistä ja kymmenen kansanedustajan paikkaa.

Soinin mukaan kyse ei ole pääministerivaaleista vaan suuntavaaleista, mutta hän ilmoitti kuitenkin olevansa käytettävissä "itsenäisen Suomen pääministeriksi". Soini arvosteli vahvasti hallituspuolueiden toimintaa. Hänen mielestään kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) on puututtava Fortumin "rökäleoptioihin" ja esiteltävä joustava polttoaineverotus. Valtiovarainministeri Eero Heinäluoman (sd.) poliittisen historian suurimmaksi virhearvioksi Soini nimesi niin sanotun muuttoavustuksen, joka on "kertakorvaus kivusta ja särystä juuriltaan revittäville työmiehille".

"Ulkoministeri Erkki Tuomiojassa (sd.), joka hortoilee tukka pörrössä pitkin Kaanaan maata, näkyy EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuri kupla. Ranska ja Iso-Britannia käyvät täysin omia neuvonpitojaan ilman kolhoosilaivan kipparia", Soini ihmetteli.

Hän oli vakuuttunut siitä, että pieniltä mailta kysytään vain korkeintaan mahdollisia rauhanturvajoukkoja sitten, kun se aika tulee.

Vistbacka jälleen ehdolle

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Raimo Vistbacka puhuttiin ympäri eduskuntavaaliehdokkaaksi kymmenien piiriedustajien marssiessa kokoussalin eteen esittämään vetoomuskirjelmän.

Jo viimeksi epäröivällä kannalla ollut Vistbacka vakuutti, että tällä kertaa kyseessä on ehdottomasti viimeinen ehdokkuus. Vuodesta 1987 kansanedustajana ollut 60-vuotias Vistbacka toimi kaksi kautta perussuomalaisten perustamisen jälkeen sen ainoana edustajana, mutta sai viime vaaleissa rinnalleen Soinin ja Tony Halmeen.

Vistbackan mukaan yhden hengen ryhmässä toimiminen oli raskasta, mutta tilanne ei paljon helpottunut kuluvalla kaudella. Perussuomalaisten eduskuntasihteeri sai kavallustuomion ja Halmeella oli kaksi vapaa-ajan toimintoihin liittynyttä käräjäreissua.

Ilmoita asiavirheestä