Mat­kai­lu­kes­kus kasvaa kolmeen suun­taan

Vuokatin yleiskaava mahdollistaa nyt suunnitellun matkailurakentamisen. Yleiskaava sallii alueelle 12 000 vuodepaikkaa. Vahvimmat kasvualueet ovat Vuokatinrinteiden ja urheiluopiston alue sekä kolmen matkailukeskittymän väliin jäävä Jäätiönlammen alue.

Vuodepaikkojen lisäys merkitsee tiivistä lisärakentamista varsinkin laskettelurinteiden läheisyyteen.

Vuokatinrinteiden toimitusjohtaja Ilkka Suutarinen kertoo, että jatkossa hiihtokeskuksen sydän rakentuu lumilautatunnelin ympärille.

Nykyisin skeittiramppien täyttämästä pihasta pääsee toistaiseksi vain kiertokautta Kajaanin ja Sotkamon väliselle tielle, mutta tiejärjestelyihin on tulossa muutoksia.

Alueen matkailuyrittäjien tulevaisuuden suunnitelmat ulottuvat jo uuden kaavan yli.

"Vuokatin asema ympärivuotisena kohteena tulee entisestään kasvamaan. Seuraavat hankkeet tulevat olemaan kaksi uutta golfkenttää ja kolmas keilahalli", Vuokatinrinteiden toimitusjohtaja Ilkka Suutarinen paljastaa.

Myös Sotkamon kunta tarjoaa tilaa lomarakentajille. Kunta on kaavoittanut kymmeniä loma-asuntotontteja Vuokatinrinteiden kupeeseen. Koulurinteen ensimmäisen vaiheen 28 tontista on talven ja kevään aikana varattu tai ostettu kolmannes.

Ilmoita asiavirheestä