80 000 suo­ma­lais­ta jää joka päivä sai­raus­lo­mal­le

Suomalaiset työntekijät ovat sairauslomilla enemmän kuin kertaakaan sitten 1990-luvun lamaa edeltäneiden vuosien, kirjoittaa Aamulehti sunnuntaina. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tutkimus kertoo, että joka päivä jää sairastamaan 80 000 työntekijää eli keskikokoisen kaupungin verran suomalaisia.

Suomalaisten terveys on lääketieteellisillä mittareilla paremmalla tolalla kuin koskaan. Silti suomalaiset jäävät sairauslomille entistä useammin.

Kuva: Maikkola Tapio

Suomalaiset työntekijät ovat sairauslomilla enemmän kuin kertaakaan sitten 1990-luvun lamaa edeltäneiden vuosien, kirjoittaa Aamulehti sunnuntaina. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tutkimus kertoo, että joka päivä jää sairastamaan 80 000 työntekijää eli keskikokoisen kaupungin verran suomalaisia.

Samalla suomalaisten terveys on lääketieteellisillä mittareilla paremmalla tolalla kuin koskaan.

Eniten sairaus- ja tapaturmapoissaoloja on teollisuuden työntekijöillä. He ovat sairauslomilla 6,5 prosenttia työajasta eli keskimäärin 15 työpäivää vuodessa.

EK:n ylilääkärin Kari Kaukisen mukaan sairauspoissaolot ovat monen asian yhtälö. Niihin vaikuttavat mm. henkilökohtaiset asenteet ja elämäntavat, työpaikan ilmapiiri ja johtaminen sekä esimerkiksi perheasiat.

Ilmoita asiavirheestä