Paraguayn poliisi kertoi ainakin 124 ihmisen saaneen surmansa ostoskeskuksessa tänään syttyneessä tulipalossa maan pääkaupungissa Asunciónissa. Joidenkin tietojen mukaan uhreja voi olla paljon enemmän.
Presidentti Nicanor Duarte vetosi yksityissairaaloihin, jotta ne ottaisivat loukkaantuneita vastaan. Valtion sairaalat eivät pystyneet hoitamaan kaikkia hätätapauksia, ja uhreja jouduttiin kuljettamaan kirkkoihin ja urheilukentille.
- En ole ikinä nähnyt tällaista, terveysministeri Julio Cesar Velazquez sanoi.
Ainakin kolmensadan ihmisen kerrottiin loukkaantuneen palossa, joka on ilmeisesti alkanut räjähdyksestä kaupungin laidalla sijaitsevan ostoskeskuksen parkkihallissa. Palomiehet epäilivät palon syyksi bensiinisäiliöiden räjähdystä.
Silminnäkijät kertoivat ihmisten paenneen kauppojen ikkunoista, koska ostoskeskuksessa ei ole varauloskäyntejä. Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan monet ovista oli teljetty kiinni ryöstelyn estämiseksi.