Paraguayn ostoskeskuspalon tutkijat etsivät todisteita siitä, olivatko vartijat estäneet ihmisiä pääsemästä ulos palavasta rakennuksesta. Keskuksen omistajan kerrotaan määränneen vartijoita sulkemaan ovet, jotta asiakkaat eivät pääsisi pois maksamatta.
Eilisessä suurpalossa Paraguayn pääkaupungin Asunciónin liepeillä kuoli poliisin mukaan ainakin 340 ihmistä. Lisäksi sadat loukkaantuivat. Pelastustyöntekijät ovat edenneet raunioissa varovasti peläten rakennuksen sortuvan kokonaan.
Silminnäkijät kertoivat ihmisten paenneen kauppojen ikkunoista, kun vartijat olivat lukinneet kauppakeskuksen varauloskäynnit.
Toisen asteen palovammoja saanut Patricia Benitez, 17, kertoi että vartijat sulkivat oven hänen nenänsä edestä. Benitez ja hänen parivuotias sukulaislapsensa Giovanna pääsivät ulos, kun ulkopuolella olleet ihmiset rikkoivat kauppakeskuksen lasiovet.
Turmaa tutkiva syyttäjä Edgar Sanchez sanoi, että ostoskeskuksen omistaja Juan Pio Paiva saa syytteen henkirikoksesta, sillä hän oli käskenyt lukita ovet. Paiva on kiistänyt antaneensa moista määräystä.