Koulujen alkaessa lapset kantavat kotiin kirjoja muovitettaviksi. Hommassa on niksinsä, jotta jälki olisi mahdollisimman siisti ja ilmakuplilta vältyttäisiin.
"Kun muovia leikataan kirjaa varten, sen on hyvä olla mieluummin liian iso kuin liian pieni. Silloin reunat on helpompi kääntää sisään", kirjastoapulainen Sága Darth-Elsilä kertoo. "Suojapaperissa olevat viivat helpottavat leikkaamista suoraan."
Kun päästään muovin sivelyvaiheeseen, kannattaa pitää toisella kädellä kiinni muovista ja sivellä toisella sitä vähän kerrallaan pintaan. Sivelyssä on hyvä olla apuna säämiskä tai muu kangas. "Sen läpi saa tuntuman muoviin. Viivottimella tulee helposti kuplia", Darth-Elsilä opastaa.
Viivotin on kuitenkin hyvä apuväline paksua ja kovakantista kirjaa päällystäessä, kun työntää kirjan selkämyksen päätyihin jäävät muovilipareet sen sisään.
Laadulla on väliä
Kaikilta pinnoilta muovia ei kannata yrittää irrottaa, jos se menee huonosti. Kiiltävältä pinnalta jo tarttunut muovi irtoaa helpommin kuin karkealta. "Pienet kuplat laskeutuvat itsestään ja suuremmat voi puhkaista nuppineulalla", muovittajakonkari, järjestelyapulainen Rauni Vanninen neuvoo.
Muovin laadulla on väliä. Kirjastossa käytetään himmeää ja pehmeää muovia. Liian paksu tai nihkeä muovi ei taivu kirjan pintaan siististi. Joissakin muoveissa voi olla myös huono liimapinta, eikä kirjan pinta pysy hyvänä.
Kannattaa kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että muovittaa puhtaalla pöydällä. Näin vältytään leivänmurujen tai koirankarvojen tarttumiselta muovin ja kirjan väliin.
Muovittajan maine on usein kiirinyt myös muiden korviin. "Kun muovitin aikoinaan omien lasten koulukirjoja, oli naapurin lasten äitejä ovella jonoksi asti lastensa kirjojen kanssa", Vanninen kertoo. "Pian on vuorossa lastenlasten kirjat. Vanhin heistä meni juuri esikouluun."
Muovittaminen käykin ammattilaisen käsissä uskomattoman kätevästi ja nopeasti, mikä saa työn näyttämään helpommalta kuin onkaan. Tärkeimmäksi neuvoksi annetaan, että työssä kannattaa edetä rauhallisesti. Panikoimisesta ei ole apua.