Israel ve­täy­tyy Li­ba­no­nis­ta jo ensi vii­kol­la

Israel aikoo vetää joukkonsa kokonaan Etelä-Libanonista jo ensi viikolla. Armeija voi luovuttaa osan asemistaan YK:n rauhaturvaajille kahden vuorokauden kuluessa, kertovat Israelin viranomaiset.

Israel aikoo vetää joukkonsa kokonaan Etelä-Libanonista jo ensi viikolla. Armeija voi luovuttaa osan asemistaan YK:n rauhaturvaajille kahden vuorokauden kuluessa, kertovat Israelin viranomaiset.

Israelin armeija on jo vähentänyt joukkojaan Etelä-Libanonissa. Kotiutetut joukot ovat armeijan mukaan pääosin reserviläisistä koottuja yksikköjä eikä mitään alueita ole toistaiseksi luovutettu rauhanturvaajien hallintaan.

YK ilmoitti aikaisemmin, että se saattaa lähettää kriisinhallintajoukkoja Libanoniin jo kymmenen päivän kuluessa.

Turvallisuusneuvosto päätti perjantaina vahvistaa Libanonin Unifil-joukot 15 000 sotilaan vahvuisiksi. Operaatioon osallistuvat todennäköisesti ainakin Suomi, Ranska, Italia, Belgia ja Malesia.

Lisäksi Etelä-Libanonin siirtyy maan hallituksen joukkoja.

Syyrian presidentin Bashar al-Assadin mukaan alueen rauhanprosessi on epäonnistunut, koska Israel ei halua rauhaa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää presidentin mielestä vastarinta Israelia vastaan.

Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier perui puheen takia Syyrian-matkansa.

Ilmoita asiavirheestä